ALLAAHIN PALVONTA RAKKAUDELLA, PELOLLA JA TOIVOLLA

Allaahin, Armeliaan Armahtajan nimeen

Eräs kauneimmista palvontaan liittyvistä asioista islaamissa on täydellisen ainutlaatuinen tapa, jolla se yhdistää rakkauden, pelon ja toivon tunteet Allaahin palvojien sydämissä. Näiden kolmen ominaisuuden yhdistäminen Allaahin palvontaan ja niiden ymmärtäminen on tärkein asia, joka muslimin tulee saavuttaa, eikä vähiten siksi, että jokainen lahko joka on harhautunut suoralta tieltä on eksynyt tässä palvonnan näkökulmassa.

Muiden uskontojen harhautuneisuus tässä asiassa on myös selvästi nähtävissä: ” Jumala on rakkaus! Jeesus on rakkaus!” sanovat kristityt, kieltäen sen tosiasian, että Jumalaa tulisi myös pelätä. Mitä taas juutalaisiin tulee, heidän sydämensä ovat täynnä ainoastaan toivoa – toivoa siitä uskosta, että tuli ei kosketa heitä, koska he ovat ” valittua kansaa”.

Islaamissa joka tapauksessa mikään palvonta ei ole täydellistä ennen kuin siinä on läsnä kaikki kolme osatekijää: rakkaus Allaahia kohtaan, toivo Hänen armostaan ja pelko Hänen rangaistuksestaan. Tarkastele koraanin avaussuuraa al-faatihaa, ja näet itse.

Aaja 1: ” Ylistys [ja kiitokset] olkoon Allaahin, Maailmojen Herran (Rabb).”

Tässä ensimmäisessä aajassa (jakeessa) koraanissa, meillä on rakkaus Allaahiin ja joka kerran kun resitoimme tämän aajan, me tunnustamme rakkautemme Allaahiin. Miten niin, kysyt? Se johtuu siitä, että tässä aajassa me tunnustamme, että Allaah on meidän Herramme (Rabb) ja Maailmojen Herra. Rabb käännetään yleensä tarkoittamaan ” Herraa”, mutta tämä käännös ei tee oikeutta tälle Allaahin nimelle ja kaikille merkityksille, joita se pitää sisällään. Todellisuudessa Rabb tarkoittaa, että Allaah on kaiken Luoja ; Hän ylläpitää ja ravitsee kaikkea; Hän antaa elämän ja kuoleman; kaikki hyvä mitä meillä on tulee Häneltä; kaikki on riippuvaista Hänestä eikä mitään voi tapahtua, ellei Hän tahdo niin. Lisäksi, muslimeille Hän, Rabb, on Hän joka on johdattanut meidät oikealle tielle ja antanut meille hyvän moraalin ja tavat.

Siksi kun me todistamme, että Allaah on meidän Herramme, niin me todistamme, että Hän on Se, joka on antanut meille niin paljon siunauksia – niin paljon, että jos yrittäisimme laskea niitä, emme pystyisi siihen. Siis kuinka voisimme olla rakastamatta Häntä? Kun kuitenkin tiedämme, että jos joku antaa meille vaikka vain pienen lahjan tai osoittaa edes vähäistä ystävällisyyttä, me kehitämme paljon rakkautta häntä kohtaan siitä hyvästä – kuvittele siis, kuinka paljon rakkautta (1) meidän pitäisi tuntea Rabbiamme, Herraamme kohtaan, joka on antanut meille kaiken: mukavan perheemme, suojaa, turvallisuutta, ruokaa, terveyttä ja ennen kaikkea, Ohjausta islaamiin ja sunnaan. Meidän pitäisi tuntea ylitsepursuavaa rakkautta Häneen ja kiittää Häntä ja sanoa: ” Kaikki ylistykset (ja kiitokset) kuuluvat Allaahille, Maailmojen Herralle.”

Aaja 2 : ” ar-Rahmaan (Armollinen) ja ar-Rahiim (Armoa antava).”

Ensimmäisessä suurat al-faatihan aajaassa Allaah mainitsi, että Hän on ar-Rabb. Seuraavassa aajassa kaksi muuta Hänen kauniista nimistään on mainittu: ar-Rahmaan ja ar-Rahiim. Ar-Rahmaan tarkoittaa, että Hän on Armollisin, se tarkoittaa että Hänen luontonsa tai olemuksensa on Armollinen. Ar-Rahiim tarkoittaa, että Hän on Armon Antaja, toisin sanoen, Hänen tekonsa ovat täynnä Armoa ja Hän osoittaa Armoa luomakunnalleen. (2)

Kun mainitsemme nämä kaksi Allaahin nimeä, meillä on toivoa. Koska Hän on kuvannut itseään niin armon täyteiseksi, meillä on toivoa, että Hän antaa meille meidän syntimme anteeksi, ja huolimatta siitä, kuinka lukuisat syntimme saattavatkin olla, meidän ei pitäisi koskaan menettää tätä toivoa, koska Allaah on kertonut meille: ” Oi palvelijani jotka olette ylittäneet rajat omaa itseänne vastaan! Älkää luopuko toivosta Allaahin Armoa kohtaan, totisesti Allaah antaa anteeksi kaikki synnit (paitsi shirkiä). Totisesti Hän on Anteeksiantavin, Armollisin.” (Az- Zumar 39:53, tarkoituksen tulkinta)

Pelon tarve palvonnassa on osoitettu seuraavassa suurat al-faatihan aajassa:

Aaja 3 : ”Tuomiopäivän Kuningas/ Herra:”

Kun me resitoimme tätä aajaa, me muistutamme itseämme tuomiopäivästä – tuosta kauheasta päivästä, jolloin me kaikki tulemme seisomaan Allaahin edessä, alastomina, ympärileikkaamattomina ja paljasjalkaisina. Jotkut tulevat hikoilemaan niin paljon, että se menee seitsemän käsivarren mittaa maan sisään. Ihmiset vaikuttavat humalaisilta, vaikka eivät ole. Sinä päivänä jokainen tulee seisomaan Allaahin edessä tilillä synneistään, tietäen ettei edes pienin teko ole piilossa Allaahilta: ”Silloin se, joka tekee hyvää atomin painon verran tulee näkemään sen. Ja se, joka tekee pahaa edes atomin painon verran, tulee näkemään sen.” (Az-Zalzala 99:7- 8, tarkoituksen tulkinta)

Kun me resitoimme tätä kolmatta suurat al-faatihan aajaa, me muistutamme itseämme tuomiopäivästä ja tilinteosta ja sen pitäisi tuoda meihin pelon tunnetta – koska ehkä meidän pahat tekomme ovat liian suuria ja meidät vedetään vastuuseen niistä – suojelkoon Allaah meitä sellaiselta kohtalolta. Sitten seuraava jae sanoo: ” Sinua vain me palvomme” eli me palvomme Yksin Allaahia. Ja kuinka me palvomme Häntä? Rakkaudella, toivolla ja pelolla. Ja saavuttaaksemme nämä ominaisuudet me tarvitsemme Allaahin ohjausta, joten me sanomme: ” Me etsimme Sinun apuasi.” (1:4, tarkoituksen tulkinta)

TASAPAINON LÖYTÄMINEN

Sen jälkeen kun ymmärrämme tarpeemme rakkauteen, pelkoon ja toivoon palvonnassa, herää kysymys: missä suhteessa näiden ominaisuuksien pitäisi esiintyä palvonnassamme? Jälleen me käännymme koraanin puoleen etsimään vastausta: ”Kutsukaa Häntä pelolla ja toivolla.” (Al-A’raaf 7:56, tarkoituksen tulkinta)

Ja myös: ” Heidän kylkensä hylkäävät sängyt, kutsuakseen Herraansa pelolla ja toivolla.” (As-Sajda 32:16, tarkoituksen tulkinta)

Niinpä sekä pelon että toivon pitäisi olla sydämissämme yhtä suuressa mitassa. Anas – radija Allaahu ’anhu – kertoi, että profeetta (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) meni vierailulle nuoren pojan luo, joka oli kuolemassa. Profeetta (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) kysyi: ” Kuinka voit?” Ja poika vastasi: ” Oi Allaahin lähettiläs, olen Allaahin toivon ja omien syntieni pelon välissä.” Profeetta (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) sanoi: ” Nämä kaksi ominaisuutta eivät yhdisty uskovan sydämessä ilman, että Allaah antaa hänelle anteeksi sen, mitä hän toivoo, ja suojelee häntä siltä, mitä hän pelkää.” (3)

Siksi aina kun teemme hyvän teon, meidän pitäisi toivoa, että Allaah hyväksyy sen, mutta samalla meidän pitäisi pelätä, ettei se ehkä ole tarpeeksi arvokas hyväksyttäväksi. Samaten silloin, kun teemme syntiä, meidän pitäisi toivoa, että Allaah hyväksyy meidän katumuksemme ja armahtaa meitä, mutta meidän pitäisi myös pelätä, että meidät ehkä vedetään siitä tilille.

Tämän tasapainon pitäisi vaikuttaa myös meidän da’waamme [se tarkoittaa sitä, että levitetään islaamin sanomaa], (joka tietysti myös on palvontaa). Niinpä kun me kutsumme ihmisiä totuuteen, meidän ei pidä antaa sellaista vaikutelmaa, että ” heillä ei ole mitään syytä huoleen”; meidän ei myöskään pidä sanoa, että heidät on tuomittu kadotukseen ikuisiksi ajoiksi. Pikemminkin me yhdistämme varoitukset rohkaisuun. Me kerromme heille tulen kauhuista, mutta myös paratiisin siunauksista.

Aivan kuten Allaah kertoo meille koraanissa: ”Totisesti Herranne on nopea rankaisemaan ja totisesti Hän on Anteeksiantavin, Armollisin” (Al-A’raaf 7:167 tarkoituksen tulkinta)

Ja meidän oikeamieliset edeltäjämme sanoivat: ”Hän, joka palvoo Allaahia ainoastaan toivolla on murji’ii. Hän, joka palvoo Allaahia ainoastaan pelolla on haruurii (khaarijii) ja hän, joka palvoo Allaahia ainoastaan rakkaudella on zindiiq (eli suufi, kristitty). Mutta hän, joka palvoo Allaahia pelolla, toivolla ja rakkaudella on muwahhid mu’min (eli monoteismiin uskova).” (4) Murjia oli lahko, joka syntyi islaamin ensimmäisen vuosisadan aikana. Tämän lahkon ihmiset (jotka tunnetaan nimellä murji’ii) uskovat, että synnit eivät vaikuta uskoon, eli vaikka ihminen tekisi minkä tahansa synnin, hänen uskonsa on kokonainen ja täydellinen. He palvovat Allaahia ainoastaan toivolla, koska he uskovat, että niin kauan kuin ihminen uskoo ja on lausunut uskontunnustuksen islaamiin, hän pääsee paratiisiin huolimatta teoistaan.

Valitettavasti liian usein nykypäivinä me tapaamme jotakuinkin samanlaista asennoitumista muslimien keskuudessa, ja sen takia usein, kun me yritämme neuvoa joitakuita luopumaan synnistä, he osoittavat sydäntään ja sanovat: ” Allaah tietää, mitä minun sydämessäni on ” tai ” Allaah antaa anteeksi” tai jotain muuta vastaavaa.

Mitä taas khawaarijeihin tulee, he palvoivat Allaahia ainoastaan pelolla, koska he pitivät ketä tahansa joka teki suuren synnin uskottomana, joka sen takia joutuisi helvettiin ikuisiksi ajoiksi. Tämä tietenkin on silkkaa liioittelua ja harhautumista oikealta tieltä. Profeetta (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) sanoi: ”Banii Israaiilista oli kaksi miestä, jotka kamppailivat saman arvoisesti. Toinen heistä teki syntiä ja toinen kamppaili kovasti palvonnassa. Se, joka yritti kovasti palvoa, näki toisen tekevän syntiä ja sanoi tälle jatkuvasti: ”lopeta ”.

Sitten eräänä päivänä hän näki tämän taas tekemässä syntiä ja sanoi: ”lopeta.” Niinpä toinen vastasi: ” Jätä minut Herrani kanssa; onko sinut lähetetty minun vartijakseni?” Ensimmäinen mies vastasi: ” Kautta Allaahin, Allaah ei armahda sinua, eikä päästä sinua paratiisiin:” Sitten heidän sielunsa otettiin (he kuolivat) ja he tapasivat maailmojen Herran edessä. Hän, Kaikkivaltias, sanoi sille, joka kamppaili kovasti palvonnassa: ” Oliko sinulla tietoa minusta, tai oliko sinulla käsissäsi voimaa enemmän kuin Minun Käsissäni?” Ja Hän sanoi synnin tekijälle: ” Mene ja käy paratiisiin Minun Armoni kautta.” Ja Hän sanoi toiselle: ” Viekää hänet tuleen.” Abu Huraira sanoi: ” Kautta Hänen, jonka käsissä minun sieluni on! Hän lausui sanan, joka tuhosi häneltä tämän maailman ja tuonpuoleisen.” (5)

Siksi meidän ei koskaan pitäisi sanoa kenestäkään, että ” hän on kadotettu” tai ” tuomittu” tai muuta vastaavaa, koska tämä on suuri synti. Kuitenkin me pelkäämme heidän puolestaan, jotka tekevät suuria syntejä, koska heitä on uhattu rangaistuksella koraanissa. On Allaahin käsissä, rankaiseeko Hän heitä vai armahtaako.

Zanaadiqa – tai hereetikot – ovat ryhmiä, kuten monet suufit joista on tullut kristittyjen kaltaisia ja he ovat supistaneet uskonsa vain rakkaudeksi ja niin heidän kaikki puheensa ja mystiset menonsa ovat kerääntyneet ’rakkauden’ kehittämisen ympärille.

Siksi on selvää, kuinka epätasapaino missä tahansa näistä kolmesta ominaisuudesta, voi johtaa suureen jakautuneisuuteen ja eksymiseen oikeasta johdatuksesta. Siksi on tärkeää jokaiselle muslimille vartioida näitä kolmea asiaa sydämessään kunnolla. Kuten aikaisemmin mainittiin, pelon ja toivon pitäisi olla samanlaisina annoksina (6), mutta mitä rakkauteen tulee, sitä pitäisi olla eniten, kuten Fudail ibn ’Ijaad ( d.187H ) sanoi: ”Rakkaus on parempi kuin pelko. Pelko pidättää meitä tekemästä syntiä, mutta rakkaus saa meidät tekemään sitä mitä on määrätty, avoimin sydämin.” (7)

Pyydämme, että Allaah subhaanahu wa ta’aalaa antaa meille sen, mitä toivomme, ja suojelee meitä siltä, mitä pelkäämme. Aamiin.

Alaviitteet:

1. Tällä tavalla profeetta (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) rohkaisi meitä antamaan toisillemme lahjoja. Hän sanoi: ” Antakaa lahjoja toisillenne, niin tulette rakastamaan toinen toisianne.” (Hasan – koottu Bukhaariin al-Adab al-Mufradiin ja al-Albaanii luokitteli sen hasaniksi al-Irwaaissa (1601).
2. Kuten Ibn al-Qayyim (d.751H) on selittänyt Badaa’i al- Fawaa’idissa ja muut.
3. Hasan -koonnut Tirmidii ja Ibn Maaja, autenttisuuden on todistanut al-Albaanii Ahkaam al- Janaa’izissa ( no.2).
4. Ibn Rajab on kertonut at-Takhwiif mina an-Naarissa erään salafin sanonnan.
5. Sahiih – kertonut Abu Huraira ja koonnut Abu Daawuud ( engl. käännös osa 3 s. 1365 no. 4883 ) Autenttiseksi todistanut al-Albaanii Sahiih al- Jaami’ssa ( 4455).
6. Tämä oli useimpien salafien mielipide. Al-Fudail ibn ’Ijaad sanoi, että kun ihminen on terve ja voi hyvin, pelon tulisi olla hallitseva, mutta kun hän on hyvin sairas, toivon tulisi hallita – niin, että ihmisen tulisi pyrkiä hyvään voidessaan hyvin, ja olla vaipumatta toivottomuuteen Allaahin Armoa kohtaan kun on vakavasti sairas. (At-Takhwiif mina an-Naar).
7. Ibn Rajab on raportoinut at-Takhwiif mina an-Naarissa. Huomaa, että jotkut tiedemiehet ovat sitä mieltä, että pelko on parempi kuin rakkaus. Allaah tietää parhaiten.