HENKILÖN ELATUS ON TAATTU NIIN KAUAN KUN HÄN ON ELOSSA

Lähde: Al-Fawaaid s.88.

Huolehdi siitä mistä sinua määrättiin huolehtimaan äläkä välitä sellaisesta joka on sinulle taattu. Elanto ja kuoleman kysymys ovat kaksi asiaa joista ei ole epäilystäkään.

Elanto on taattu niin kauan kuin henkilö on elossa. Ja jos Allaah, viisautensa mukaisesti sulki jonkun keinon niin Hän armonsa mukaisesti avaa sinulle toisen keinon joka on hyödyllisempi. Miettikäämme sikiön tilaa. Se saa ravintonsa, joka on verta yhdestä kanavasta joka on napa ja kun se tulee ulos äitinsä kohdusta ja tämä ainoa kanava sulkeutuu niin hänelle avataan toiset kaksi kanavaa jotka ovat parempia ja makeampia kuin ensimmäinen! (Joista tulee) puhdasta ja ravitsevaa maitoa.

Kun hän lopetti imeväisaikansa ja nämä kaksi kanavaa suljetaan vieroituksella Allaah avaa neljä täydellisempää kanavaa: kahdenlaista ruokaa ja kahdenlaista juomaa.

Kaksi ruokaa ovat eläimistä ja kasveista ja kaksi juomaa ovat vedestä ja maidosta sekä mistä tahansa hän pitää muista nautinnoista.

Kun hän kuolee nämä neljä kanavaa suljetaan mutta Allaah, Ylevin avaa hänelle, jos hän oli hurskas, kahdeksan ovea paratiisiin joista kaikista hän pääsee paratiisiin halunsa mukaan.

Näin ollen huomaamme että aina kun Allaah, Ylevin, estää uskovaista palvelijaansa jostain tämän maallisen elämän aikana, Hän antaa hänelle jotain mikä on hänelle parempaa ja hyödyllisempää. Tässä pitäisi ottaa huomioon, että tämä on ainoastaan suotu uskoville. Allaah varjelee palvelijaansa alhaisilta ja pahoilta onnettomuuksilta eikä ole mieltynyt kun tällaisia tapahtuu hänelle koska Hän antaa hänelle parempaa ja arvokkaampaa.

Palvelija ei aina tunnusta Allaahin anteliaisuutta, Hänen viisauttaan ja ystävällisyyttään, eikä hän aina tiedä sen välistä suurta eroa mitä hänelle annettiin ja mistä häntä suojeltiin. Hän pitää siitä, että asiat päätetään välittömästi vaikka ne olisivat pahoja ja hän kieltäytyy jälkimmäisistä vaikka ne olisivat parempia. Jos palvelija pystyisi vain kohtelemaan Allaahia oikeudenmukaisesti niin hän tietäisi, että ne tämän maailman nautinnot joista Allaah on häntä suojellut eivät ole hänelle parempia kuin ne asiat jotka Allaah soi hänelle.

Allaah esti häntä niistä joistain antaakseen hänelle jotain parempaa. Hän, Kaikkivaltias, on voinut antaa hänen kärsiä suojellakseen häntä, koetellakseen häntä jotta hän pääsisisi synneistään, antaa hänen kuolla jotta hän voisi herätä henkiin ja ottaa hänet pois tästä maailmasta jotta hän voisi seistä Hänen edessään ja seurata polkua joka tuo hänet Allaahin luo.