NORJALAINEN CHAHIDA ZANABI

Olen aina uskonut Jumalaan, hyvin pienestä asti. Perheeni ei ollut uskonnollinen, mutta jonkin aikaa äitini rukoili meidän lapsien puolesta vuoteen vierellä joka ilta. Sen jälkeen olen pitänyt Jumalan olemassaoloa eräänä elämän tosiasiana, ja kysymys oli miten voisin elää noudattaen Jumalan tahtoa, jotta pääsisin Paratiisiin.

Kun olin noin 12-vuotias, rupesin opiskelemaan raamattua, etsiäkseni johdatusta. Mutta petyin, en pystynyt tuntemaan Jumalan läheisyyttä niissä sanoissa, jotka Häneen liitettiin. Mitä enemmän luin kristinuskosta, sitä enemmän hämmennyin. Oma uskonkonseptini ei kannattanut kirkon perusoppeja. Jumala minun silmissäni oli kaiken yläpuolella, en voinut hyväksyä ideaa, jonka mukaan Jumalan olisi ollut pakko antaa ’poikansa’ kuolla pelastaakseen ihmiset. Jumala, joka sanoo ”Olkoon”, ja niin tapahtuu, mitä tahansa Hän haluaa? Varmasti Hän voisi antaa ihmisille anteeksi ilman tämänlaisia järjestelyjä? Jeesus ei voinut olla sen enempää kuin viisas johdatettu mies, joka sai tietoja Jumalalta, koska Jumala ei ota ihmisen muotoa. Ja miksi kaikki ihmiset syntyisivät syntisinä Eevan tekojen takia? Mitä kolminaisuus tarkoittaa? Miten joku voi sanoa, että raamattu on Jumalan sana, kun sen on selvästi kirjoittanut ihmiset?

17-vuotiaana muutin kotoa pois kristilliseen kouluun. Ajattelin, että ehkä kristittyjen luona asuminen auttaisi minua ymmärtämään uskontoa paremmin. Ja pidin heidän seurastaan hyvin paljon, heidän alkoholittomista juhlistaan, heidän tavastaan välittää toisistaan ja heidän suvaitsevaisuudestaan. Kerroin heille epäilyksistäni, ja he sanoivat, että se kuuluu siihen upeaan mysteeriin, joka minun vain täytyi hyväksyä. He sanoivat, että kyse oli vain uskosta, minun vain tuli uskoa, että Jeesus antoi elämänsä minun takiani, ja pelastuisin. Mutta pidin tätä epäloogisena ja epäoikeudenmukaisena. Entä kaikki ne oikeamieliset uskovaiset ympäri maailmaa, jotka eivät olleet koskaan kuulleet ristinnaulimisesta, olisiko heidän uskonsa ja tekonsa turhia? Kieltäisikö Jumala MINUN uskoni ja tekoni vaikka uskoinkin häneen koko sydämelläni? Tämä ei voinut olla totuus!

Vuosi tämän jälkeen olin naimisissa syntyperäisen muslimin kanssa. Uskonnollisesti olin nollapisteessä, ainoa tietoni oli, että uskoin Jumalaan, muusta en tiennyt. Joillakin mieheni ystävillä oli norjalaiset vaimot, jotka olivat kääntyneet, ja minua ärsytti idea länsimaisesta islaamiin kääntyneestä naisesta. Keskustelimme uskonnosta aamuyöhön asti, mutta olin silti epäileväinen islaamin suhteen. Sitten he haastoivat minut: Miksi en tulisi heidän kanssaan moskeijaan oppiakseni arabiaa ja saadakseni lisää tietoa? Halusin oppia arabiaa, en ollut koskaan ollut moskeijassa, joten tulin. Kokemus oli hyvin tunteellinen ja yllättävä!

Muistan katsoneeni itseäni moskeijassa olleesta pelilistä, hijaab päässäni, ja se tuntui niin oikealta. Muistan katsoneeni miten muslimit rukoilivat ja toivoin niin paljon, että voisin liittyä heihin kun he kumarsivat Jumalalle. Minut valtasi suuri Jumalalle alistumisen tunne. En tiennyt miten rukoilla, ja itkin sisäisesti koska en kyennyt siihen. Ostin koraanin englanninkielisen käännöksen, ja kun luin sitä, tunsin Jumalan äänen, sanat koskettivat sydäntäni.

Silti kaikki varoittivat minua kääntymästä islaamiin. Tiesin itsekin, että tämä oli liian tunteellista, ja tarvitsisin lisää tietoa. Joten vietin seuraavat seitsemän kuukautta lukemalla ja opiskelemalla islaamia. Vain saadakseni tietää, että islaam sopi minun konseptiini uskonnosta ja Jumalasta.

Sitten toukokuussa 1988, menin lomalle Kreikkaan. Se oli täydellinen loma, paljon auringonottamista, uimista, hyvää ruokaa ja juomaa, paljon mukavia ihmisiä jne. Nautin kaikesta tästä, ainakin ensimmäisellä viikolla. Mutta sitten nämä samat asiat rupesivat ärsyttämään minua enemmän ja enemmän. Se tuntui tarkoituksettomalta ja tyhjältä. Miksi piti juoda pitääkseen hauskaa, varmasti ihmisten elämästä puuttui jotain! Miksi miehet eivät kunnioittaneet minua, vaikka olinkin naimisissa ja luultavasti hekin olivat? Tehdessäni päätöksen olin uima-altaassa. Nyt riitti! Halusin mennä kotiin ja kääntyä islaamiin! Aloitin rukoilemisen kolme viikkoa tämän jälkeen, enkä ole koskaan katunut sen jälkeen.

Tänään olen onnellinen muistaessani taas sitä etua ja armoa, jota Jumala on minulle suonut.

Wa aleikum As-Salaam!