NUOREN IBN TAYMIYYAH’N TARINA

Lähde: Al-’Uquud Ad-Durrijja min Manaaqib Sheikh al-islaam Ibn Taymiyyah, s. 7.

Ibn ’Abd Al-Haadi, Sheikh al-islaam Ibn Taymiyyah’n oppilas kirjoitti:

”Ja niin kävi, että eräs sheikh Alepposta tuli Damaskukseen ja sanoi, ”Olen kuullut, että tässä kaupungissa on eräs poika jota kutsutaan Ahmadiksi, Taymiyyah’n pojaksi, ja, että hän on äärimmäisen nopea oppimaan ulkoa. Tulin käymään jos mahdollisesti voisin nähdä hänet.”

Näin ollen eräs räätälijä sanoi hänelle, ”Tämä on hänen koulureittinsä ja hän ei ole vielä tullut joten istu meidän seuraamme. Minä hetkenä tahansa hän kävelee ohitsemme matkallaan kouluun.”

Joten aleppolainen sheikh istui alas hetkeksi. Sitten kaksi nuorta poikaa kävelivät ohi ja räätäli sanoi sheikhille, ”Tuo nuori poika, joka kantaa tuota suurta laattaa – hän on Ahmad ibn Taymiyyah.”

Joten sheikh kutsui häntä ja hän (Ibn Taymiyyah) tuli hänen luokseen. Sitten sheikh otti laatan ja katsoi mitä siihen oli kirjoitettu. Sitten hän sanoi, ”Poikani! Pyyhi tämä pois jotta voin sanella sinulle jotain kirjoitettavaksi.”

Joten ibn Taymiyyah teki niin. Sitten sheikh saneli 11 tai 13 profeetan (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) lausuntoa hänelle. Sitten sheikh sanoi hänelle, ”Lue tämä.”

Sitten Ibn Taymiyyah katsoi sitä kerran sen jälkeen kun hän oli sen kirjoittanut ja sitten antoi laatan sheikhille takaisin. Joten hän sanoi, ”Lue se minulle.”

Joten hän luki sen hänelle parhaalla mahdollisella tavalla. Sitten sheikh sanoi hänelle, ”Poikani! Pyyhi tämä pois.”

Joten hän pyyhki sen pois ja sheikh saneli määrän valitsemiaan kertomusketjuja ja sanoi, ”Lue tämä.”

Ibn Taymiyyah katsoi sitä ja teki kuten ensimmäisellä kerralla. Joten sheikh nousi seisomaan sanoen, ”Jos tämä nuori poika elää pitkään hän saa hienon maineen ja aseman – koska tällaista ei olla ennen nähty.”

Ibn Naasir Eddiin kertoi Abul-Muzaffar As-Sarmarin lausunnon, ”Ja ihmeellisistä asioista koskien ulkoa oppimista meidän aikanamme on Sheikh al-islaam Abu al-’Abbaas Ahmad bin ’Abd al-Haliim bin Taymiyyah. Koska hänellä oli tapana kirjan löytäessään katsoa sitä vain kerran jonka jälkeen se kaivertui hänen mieleensä. Hänellä oli kyky keskustella siitä sen jälkeen, kertoen siitä kirjallisissa töissään sen tarkalla sanamuodolla ja merkityksellä.

Ja ihmeellisimmistä häntä koskevista kuulemistani asioista on, mitä jotkut hänen seuralaisensa kertoivat minulle. He sanoivat, että hänen tarinansa alussa kun hän oli nuori poika hänen isänsä halusi viedä poikansa huviretkelle erääseen puutarhaan. Joten hän sanoi Ibn Taymiyyah’lle, ”Ahmad! Lähde ulos veljiesi kanssa rentoutumaan.”

Joten hän pyysi anteeksi (jäädäkseen kotiin) mutta hänen isänsä halusi ehdottomasti (hänen lähtevän). Mutta nuori Ibn Taymiyyah kieltäytyi vahvasti sanoen, ”Haluaisin, että antaisitte minun olla menemättä ulos.”

Joten hänen isänsä antoi hänen jäädä ja lähti toisten poikiensa kanssa. He viettivät päivänsä puutarhassa ja palasivat päivän lopulla jolloin hänen isänsä sanoi hänelle, ”Ahmad! Hylkäsit veljesi tänään! Ja ärsytit heitä kun et ollut paikalla. Joten mitä tämä oikein on?”

Joten hän vastasi, isä! Tänään opettelin ulkoa tämän kirjan.” Viitaten erääseen hänellä olevaan kirjaan. Joten hänen isänsä vastasi, ”Opettelit sen ulkoa?!” Kieltäen, järkyttyneenä ja ihmeissään siitä mitä hänen poikansa oli juuri sanonut. Joten hän sanoi tälle, ”Lue se minulle.”

Joten hän teki niin.

Hän oli todellakin opettelut ulkoa koko kirjan. Sitten hänen isänsä halasi häntä ja suuteli häntä hänen silmiensä väliin ja sanoi, ”Poikani! Älä kerro kenellekään mitä olet tehnyt,” peläten pahan silmän iskua.”