TRIKOISTA NIQAABIIN: KOTIINPALUU ISLAAMIIN

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen.

Halusin jakaa oman tarinani siitä miten minusta tuli muslimi, kaikki ylistykset kuuluvat Allaahille. Uskon, että on monia ihmisiä, jotka eivät ole vielä muslimeja mutta ajattelevat sitä ja minun toiveeni on, in shaa Allaah (jos Jumala haluaa) että minun tarinani tulee inspiroimaan heitä ottamaan shahaadan (uskontunnustuksen), joka on ensimmäinen askel muslimiksi tulemiseen.

Trikoista niqaabiin: kotiinpaluu islaamiin.

Tämä on tarinani matkastani islaamiin…

Islaam on koskettanut elämääni murrosiästä asti. Se on ylittänyt polkuni monta kertaa ystävien ja tuttavien sekä selittämättömän kiinnostuksen muodossa kaikkea islaamilaista ja ’lähi-idästä’ kotoisin olevaa kohtaan. Tietenkin islaam on enemmän kuin pelkkä arabialainen ilmiö.

Vasta valmistuttuani yliopistosta, työskenneltyäni ja matkusteltuani läpi maailmaa palasin kysymykseen, joka oli vaivannut minua teini-ikäisestä: Mikä on oikea uskonto? Olin tutkinut omia juutalaisia juuriani teini-iässä. Löysin vähän tietoa juutalaisuudesta ja sitten keräsin rohkeutta soittaa paikalliseen juutalaiseen synagogaan. Törmäsin kuitenkin umpikujaan: rabbi, johon otin yhteyttä kertoi minulle, ettei minusta millään tulisi juutalaista jos äitini ei ollut juutalainen (isäni on juutalainen mutta äitini mormoni). Eräs luokkakaveri yläasteella, jota joskus autoin kirjastossa englanninkielisten tehtäviensä kanssa oli muslimi. Tietämättäni silloin, tämä mies, jota en nähnyt 15 vuoteen, on nyt aviomieheni!!

Olin aikaisemmin naimisissa Jehovan todistajan kanssa. Tutkin läpikotaisin sen mitä Jehovan todistajat opettivat (oikeastaan he tyrkyttävät sen sinulle!) –mutta en uskonut siihen. En vain voinut hyväksyä sitä ideaa, että ’Jumalalla on poika’ tai sitä, että he ovat vääriä profeettoja…jälleen: 1918, 1974 Harmagedon ennustukset. Elin hyvin mukavaa tai rikasta elämää aiemman aviomieheni kanssa. Mutta se ei vaan riittänyt, raha ei ole kaikki. Etsin jotain, joka tekisi elämästäni elämisen arvoista. Tiesin, että jos todellakin rukoilisin vilpittömästi sydämeni syvyydestä, Jumala, kaiken olemassa olevan Luoja, vastaisi minulle. Minulla oli kovin vahva usko, että Hän tekisi niin. Yhtenä päivänä polvistuin lattialle, jalat allani (tietämättäni silloin olin sajdassa –maahan polvistumisessa, kuten muslimien rukouksessa) ja rukoilin, todella rukoilin sydämeni pohjasta, että Jumala johdattaisi minut oikeaan tapaan, jolla palvoa Häntä. Kaaduin alas maahan käteni ja otsani lattialla, kutsuen Häntä, hiljaa mutta koko sydämelläni, ”Hyvä Jumala, hyvä Jumala, johdata minut totuuteen!” Opin miten rukoilla kunnolla kääntymistäni edeltävänä päivänä, miten sanoa shahaada (uskontunnustuksen/islaamin hyväksymisen) ja voitte kuvitella järkytykseni kun huomasin, että olin jo rukoillut kuin muslimi anoessani Jumalan apua johdattamaan minua!

Pikku hiljaa palapelin palat oikean uskonnon etsinnässäni rupesivat osumaan paikoilleen. Minulla oli ystävä, joka oli töissä yökerhossa. Hän esitteli minut muutamalle muslimille, jotka hän tunsi töistä. Olin utelias heidän uskonnostaan –he valittivat, ettei heidän uskonsa ollut tarpeeksi vahva, jotta he voisivat olla uskonnollisia ja harjoittaa islaamia kunnolla –johdattakoon Allaah heidät, josta tuli minulle ilmiselvää myöhemmin kun opin, että muslimin ei sovi työskennellä tällaisessa paikassa. Toinen pala palapeliäni putosi paikallensa –he eivät olleet harjoittavia muslimeja mutta he rakastivat islaamia ja olivat niin intohimoisia sen suhteen! Olin myös utelias koskien syyskuun 11. päivää. Etsin internetistä tietoa koskien islaamia. En koskaan tavannut näitä muslimeja sen jälkeen mutta tiedon janoni islaamia koskien oli pohjaton. Eräs tapahtuma, joka teki minuun pysyvän vaikutuksen oli tämä: eräänä päivänä ajoin ystävääni kotiin töistä n. klo viisi aamusta (hän oli töissä yökerhossa) ja ajoimme muutamien miesten ohi, joilla oli isot parrat ja jotka olivat pukeutuneet valkoisiin kaapuihin ja kävelivät eräänä talviaamuna. Ihmettelin ääneen keitä he olivat ja minne he olivat menossa. Hän vastasi, että he olivat varmaankin muslimeja matkalla moskeijaan, jota hän osoitti ajaessamme sen ohi. Muistan olleeni kovin ällistynyt heidän omistautumisestaan ja tunsin enemmän kuin vähän häpeää itsestäni palatessani kotiin yökerhosta nuhruisena kun taas he olivat juuri nukkuneet yönsä hyvin, tuntien itsensä raikkaaksi ja aloittaen päivänsä niin mahtavasti mennessään rukoilemaan! Rupesin todellakin arvioimaan uudestaan elämäntyyliäni. Kun tajusin, että koraani ei ollut muuttunut, ei edes yhdellä kirjaimella ilmoituksestaan lähtien, olin ällistynyt! Kun olin opiskellut Jehovan todistajien kanssa olin ollut melkein valmis opettelemaan hepreaa ja aramean kieltä jotta ymmärtäsin raamatun todellisen tarkoituksen. Ja tässä oli kirja, jonka Jumala oli ilmoittanut alkuperäisellä kielellä, jota ihmiset pystyivät lukemaan itse! Eikä se ole koskaan muuttunut ilmoituksestaan lähtien, ei edes yhdellä kirjaimella (huom: arabiankielinen teksti, joka on todellinen koraani ei ole koskaan muuttunut mutta tarkoituksen käännökset voivat muuttua). Tämä oli sitä mitä olin etsinyt!!! Tämä oli todellakin palapelin viimeinen pala, joka putosi paikalleen.

Opin paljon enemmän kuin nämä pari asiaa jotka olen maininnut, mutta kaikki asiat jotka myöhemmin opin islaamista tuntuivat vain niin luonnollisilta minulle. Ilmaisu ”kotiinpaluu” on todellakin oikea tapa jolla kuvata tunteitani (ja muiden uusien muslimien tunteita) kun he hyväksyvät islaamin. En koskaan kyseenalaistanut miksi minun piti tehdä tiettyjä asioita (kuten rukoilla, paastota tai antaa almuja). Täydelliseen hiusteni peittämiseen ulos mennessäni minulla meni noin kolme kuukautta. Aloitin menemään islaamilaisten naisten tilaisuuksiin tai kauppoihin huivi päässä ja pikku hiljaa asustani tuli yhä säädyllisempi ja noin kuuden kuukauden kuluttua pukeuduin ’abaajaan (säädyllinen pitkä löysä puku). Tunsin itseni teeskentelijäksi laittaessani sen päälle joissain paikoissa, mutta ei muissa joten päätin pukeutua siihen koko ajan. Surullisin ja vaikein asia oli rakkaasta koiranpennustani luopuminen, Allaahin vuoksi, kaikki kiitokset kuuluvat Allaahille, koska jos koiralla ei ole varsinaista ”tehtävää” (vartijakoira jne), muslimeilla ei ole lupaa pitää niitä lemmikkeinä. Olin surullinen sen menettämisestä, mutta onnellinen Allaahin miellyttämisestä. Olen yllättynyt sanoessani tätä nyt, mutta minulle oli surullisempaa luopua koirastani kuin erota ex-aviomiehestäni, koska hän ei halunnut omaksua islaamia, ja joka tapauksessa meillä oli monia vaikeuksia.

Myös työ oli vaikeampaa muslimina. Ei-muslimina Pilates-opettajana pukeuduin trikoisiin ja lyhyisiin yläosiin mainostaakseni taitojani opettajana vaikka nyt minut hirvittää ajatella miten pukeuduin töihin, esittäen akrobaattisia asentoja asiakkailleni, joista puolet olivat miehiä. Jotkut asiakkaat ajattelivat minun pilailevan kun ensimmäistä kertaa pidin huivia töissä jo löysempien vaatteitteni kanssa. Se todellakin sattui, että ihmiset ajattelivat islaamin olevan jotain josta pilailla. En työskentele enää –pomoni ei ollut kovin muslimi-ystävällinen. Samalla kun vaatteistani tuli yhä säädyllisempiä, hän vetäytyi luotani yhä enemmän. Luulen, että hänen feministi-silmissään edustin kaikkea sitä, mitä hän yritti olla olematta. En pystynyt ottamaan sen enempää painetta. Sen jälkeen kun olin naimisissa ja kokenut keskenmenon hän ehdotti, että ottaisin vapaata töistä ja, että juttelisimme muutaman kuukauden kuluttua – mutta hän ei koskaan soittanut enkä minäkään viitsinyt. Väsyin itseni puolustamiseen päivittäin –voit pitää minua pelkurina mutta olin saanut tarpeekseni! Nyt pukeudun niqaabiin (kasvot peittävään kankaaseen) ja minusta tuntuu, että Allaah on siunannut elämääni jopa enemmän tämän askeleen takia.

No, tässä oli lyhyt versio! Allaah, Kaikkivaltias, teki asioista minulle helppoja. Samalla kun Hän koetteli minua, Hän siunasi minua todella mahtavalla aviomiehellä (jonka tunsin koulusta asti) joka rakastaa ja pelkää Allaahia jopa minua enemmän. Ylistykset Allaahille!