USUUL AT-TAKFIIR

Lähde: Usuul at-Takfiir & Ruling by Other than what Allaah Revealed.

(Tämä artikkeli voi olla vaikealukuinen mutta aikomuksemme on perehdyttää muslimit takfiirin sääntöihin, jotta emme lankeaisi takfiiri-ihmisten shubuhaateihin. Älä yritä soveltaa näitä sääntöjä ihmisiin koska varmasti tulet olemaan väärässä. Ainoastaan suuret oppineet pystyvät soveltamaan näitä sääntöjä. Joten jazaakum Allaah khairan, ole tästä tietoinen.)

On olemassa kaksi epäuskon pääkategoriaa:

1. Suuri kufr, joka poistaa henkilön uskonnosta
2. Pieni kufr, joka ei poista

Tämän tutkimuksen päämääränä on selvittää ne kufrin tyypit, jotka poistavat henkilön uskonnosta. Tätä kufria on 6 kategoriaa, kuten seuraa:

1. Totaalinen torjuminen (takthiib)
2. Kieltäminen (juhuud)
3. Vastustaminen tai itsepäisyys (‘inaad)
4. Poispäin kääntyminen, välttäminen (i‘raadh)
5. Tekopyhyys (nifaaq)
6. Epäily (shakk).

Kufr on jaettu näihin kategorioihin niiden tapojen vuoksi, joilla ihmiset eroavat totuuden hyväksymisessä, jonka Allaah lähetti lähettiläänsä kanssa ja, joka ilmoitettiin Hänen kirjassaan. Tämä tapahtuu kun henkilö epäuskoo kielellään ja sydämellään eikä hyväksy mitä Allaahin lähettiläs (salla Allaahu ‘aleihi wa sallam) toi. Hän on epäuskova sekä ulkoisesti että sisäisesti, sellaiseksi tuomittu tässä elämässä ja tuonpuoleisessa. Kuten Allaah (subhaanahu wa ta’aalaa) sanoi (käännöksen tulkinta):

“Ja sinä päivänä Me kokoamme yhteen jokaisesta kansasta joukon niitä, jotka kielsivät merkkimme, ja järjestämme heidät riveihin. Kun he saapuvat Herransa eteen, Hän on lausuva: «Hylkäsittekö Minun tunnusmerkkini, vaikkei niihin ymmärryksenne riittänyt, vai mitä te teitte?» (27:83-84)

Tämä on totaalisen hylkäämisen kufr.

Joskus henkilön sydän on varma siitä, että (mitä Allaahin lähettiläs (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) toi) on totuus. Mutta hän piilottaa sen ja kieltää sen kielellään ja ehkä vastustaa sitä sen perustuksissa. Tämä on kuten Fir’aunin epäusko Muusaaa (‘aleihi as-Salaam) kohtaan ja juutalaisten epäusko Muhammadia (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) kohtaan.

Koskien Fir’aunia ja hänen kansaansa Allaah sanoi (käännöksen tulkinta):

“Ja he kielsivät ne (aajaat) jumalattomuudessaan ja ylpeydessään.” (27:14)

Allaah (subhaanahu wa ta’aalaa) sanoi juutalaisista:

“Kun siis nyt se, minkä he tunsivat todeksi, tuli heidän osalleen, eivät he uskoneet sitä.” (2:89)

Ja Hän (subhaanahu wa ta’aalaa) sanoi:

“Mutta osa heistä [juutalaisista] salaa totuuden vastoin parempaa tietoaan.” (2:146)

Tämä on kieltämistä tai kufr al-juhuud.

Joissain tapauksissa henkilö hyväksyy viestin totuuden ulkoisesti ja sisäisesti, sekä kielellään että sydämellään mutta ei suostu siihen vihasta, röyhkeydestä ja vastustuksesta Allaahia ja Hänen lähettilästään kohtaan, kiistää tuomion ja kyselee hänelle määrättyjen asioiden oikeudenmukaisuutta. Vaikka hän luottaakin viestin totuuteen, hänen kieltämisensä ja vastustuksensa kumoavat tämän luottamuksen. Tämä on kuten kirotun ibliisin epäusko. Allaah (subhaanahu wa ta’aalaa) sanoi (käännöksen tulkinta):

“Paitsi sheitaan. Hän kieltäytyi ylpeyksissään ja joutui epäuskoisten lukuun.” (2:34)

Ja:

“Tulisiko minun kumartua sellaisen edessä, jonka Sinä olet savesta luonut?” (17:61)

“Ei ole soveliasta minun kumartaa ihmisolentoa, jonka Sinä olet luonut valajan savesta, mustasta, haisevasta liejusta.” (15:33)

Sheikh al-Islaam ibn Taymiyyah selitti kieltämisen (juhuud) kufrin ja vastustuksen (‘inaad) kufrin sanomalla:

“Kun henkilö tekee synnin samalla kun hän uskoo, että Allaah kielsi häntä siitä, ja hän uskoo kaiken sen noudattamiseen, jonka Allaah kieltää häneltä ja, johon Hän velvoittaa hänet, silloin häntä ei pidetä epäuskovana.

Mitä tulee sen ajattelemiseen, että Allah ei kieltänyt sitä tai, että Allaah (subhaanahu wa ta’aalaa) kielsi sen –silti hän pidättäytyy hyväksymästä tätä kieltoa ja kääntyy poispäin Allaahille alistumisesta ja määräyksen noudattamisesta, silloin hän on joko kieltämässä tai vastustamassa.

Tämän takia sanotaan, että kaikki ovat yksimielisiä sen epäuskosta, joka ovat ylpeästi tottelematon, kuten ibliis, mutta ken on tottelematon halujensa seurauksena vain khawaarijit pitävät sitä epäuskona, ahl as-sunnan mukaan hän ei ole tehnyt epäuskon tekoa. Kun taas hän, joka on ylimielisesti tottelematon, vaikka hän vahvistaisi, että Allaah on hänen Herransa- hänen kieltämisensä ja vastustuksensa kumoavat tämän vahvistuksen.

Selventääksemme tätä lisää:

Ken tahansa tekee kielletyn teon uskoen, että se on sallittua niin hän on epäuskova kaikkien mukaan. Hänen uskonsa nojalla, joka sallii sen, minkä se (islaam) kieltää, hänellä ei ole uskoa koraaniin. Tämä pätee myös silloin kun henkilö uskoo teon olevan sallittu mutta hän ei tee sitä. Koska ’istihlaal’ termi tarkoittaa yksinkertaisesti sen uskomista, että Allaah ei kieltänyt sitä. Ja joskus, toisaalta, henkilö ei usko, että Allaah kielsi jotain, sen takia, että hänen uskonsa koskien rubuubijjaa on vajavainen tai koska hänen uskonsa (islaamin) viestiin on vajavainen. Tässä tapauksessa kyse on juhuudista, joka ei liity mitenkään ylläolevaan. Joskus henkilö tietää, että Allaah kielsi sen ja hän tietää, että lähettiläs (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) kieltää vain minkä Allaah on kieltänyt, silti hän ei suostu tähän kieltoon ja sen lisäksi hän vastustaa sitä. Tämä kufrin tyyppi on pahempi kuin edellinen, koska hän on tietoinen siitä, että Allaah tulee rankaisemaan ketä tahansa, joka ei suostu (hyväksy) näihin kieltoihin.

Ja jos tämä kieltäytyminen johtuu henkilön uskon vajavaisuudesta koskien määräyksen viisautta ja sen tärkeyttä, sitten tämä on merkki jonkun luottamukseen tarvittavan elementin puuttumisesta, koska tiedetään, että kaikki (asiat) joiden hylkäämiseen tai seuraamiseen hän uskoo on vain tehty hänen itsensä tyydyttämistä varten.

Tämä johtuu siitä, että hän on tietoinen kaikesta, mistä Allaah ja Hänen lähettiläänsä (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) tiedottivat häntä ja hän luottaa, että kaikki, jonka uskovaiset hyväksyvät on totta, mutta hän ei pidä siitä ja se vihastuttaa häntä tai hän on tyytymätön, joten hän ei toimi sen mukaan eikä hänellä ole mitään halua. Hän sanoo, ’En tunnusta tätä, enkä kunnioita tätä.’ Täten vihaten totuutta ja inhoten sitä, joten tämä on erilainen tyypiltään kuin ensimmäinen ja tällaisen epäuskoiseksi luokitteleminen on pakostakin hyvin tunnettua islaamin uskonnossa ja koraani mainitsee tämän takfiir kategorian esimerkin, oikeastaan profeetan (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) sanotaan maininneen, että tämän kaltainen henkilö tulisi saamaan ankarimman rangaistuksen:

‘Ankarimman rangaistuksen saaneet ihmisten parissa tuomiopäivänä on tietäväinen (henkilö), jota Allaah ei hyödyttänyt hänen tiedollaan.’ [1]

Tämä on ibliisin esimerkki ja kenen tahansa, joka seuraa hänen tietään. Joten tästä, eroavaisuus eri tyyppisten tottelemattomuuksien välillä on selvä. Jos hän uskoo, että teko on hänelle pakollinen ja hän haluaa tehdä sen, mutta hänen halunsa ja heikkoutensa estävät häntä toimimasta sen mukaan, sitten hän tulee uskossa totuudenmukaisuuteen ja alistuvaisuuteen ja haluun noudattaa, kuitenkin se, että hän sanoo niin ei saa häntä täyttämään tekoa.” [2]

Päämääränä (tässä) on selventää vastustuksen tai itsepäisyyden (kufr al-‘inaad) mutkaisuudet ja hienovaraisuudet, että se ei sovellu teon välttämiseen samalla kun myönnetään teon tarpeellisuus paitsi jos siinä on mukana vihamielisyyttä ja vihaa totuutta kohtaan ja ylimielisyyttä sen edessä. Jotta tämän tyyppinen kufr voidaan tuntea selkeydellä, jättämättä mitään hämmennyksen jälkeä siitä tai sen hienovaraisuuksista, olemme lisänneet selityksen sheikh al-Islaam Ibn Taymiyyah’n lausunnon muodossa:

“Toinen (tyyppi): Että henkilö ei kiellä sen pakollisuutta (islaamin pilarien pakollisuutta jne.) kuitenkin hän luopuu sen noudattamisesta ylimielisesti, kateellisesti, tai vihalla Allaahia ja Hänen lähettilästään (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) kohtaan. Joten hän sanoo, että hän tietää Allaahin (subhaanahu wa ta’aalaa) tehneen sen pakolliseksi muslimeille ja, että lähettiläs (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) oli totuudenmukainen koraanin toimittamisessa, silti hän välttää teon soveltamista ylimielisyydesta tai kateudesta lähettilästä (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) kohtaan tai uskollisuudesta uskontoaan kohtaan, tai vihaa sitä kohtaan, jonka kanssa lähettiläs (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) tuli. Tästä ollaan yksimielisiä, että tämä henkilö on epäuskova. Koska kun ibliis pidättäytyi heittäytymästä maahan, joka hänelle määrättiin, niin hän ei kieltänyt, että maahan heittäytyminen oli pakollista, koska varmasti Allaah oli kohdistanut hänelle määräyksen, mutta hän kääntyi pois vain ylimielisyyden takia ja hän oli epäuskovien joukosta. Samoin Abu Taalibin tapauksessa; hän luotti siihen, mitä lähettiläs (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) kertoi hänelle, hän vältti hänen seuraamistaan vain innostaan omaa uskontoaan kohtaan ja peläten julkista häpäisyä jos hän olisi myöntynyt, ja ylimielisyydestä.

Sen takia oli tarpeellista, että hän tajusi sen (totuuden). fuqahaan lausuntojen joukosta on se, ettei henkilöä pidetä kaafirina paitsi jos hän kieltää sen pakollisuuden. Joten tällaisen lausunnon mukaan, kieltäminen (juhuud) käsittää sen pakollisuuden torjumisen läsnäolon ja vahvistuksen välttämisen (sydämessä) ja (fyysisen) noudattamisen, kuten Allaah (subhaanahu wa ta’aalaa) sanoi:

“He eivät tosin väitä sinua valehtelijaksi, mutta väärämieliset kieltävät Allaahin tunnusmerkit.” (6:33)

Ja:

“Ja he kielsivät ne (aajaat) jumalattomuudessaan ja ylpeydessään, vaikka sydämessänsä olivat niistä varmoja. Ja katso, millaisen lopun pahuuden harjoittajat saivat.” (27:14)

Joten aina kun henkilö ei hyväksy tai usko sen tekemisen pakollisuuteen niin ollaan yksimielisiä, että häntä vastaan tulee taistella ja hänet tulee julistaa epäuskovaksi.” [3]

Joskus Allaah (subhaanahu wa ta’aalaa) rankaisee tätä vastustusta aiheuttaen sen, että hän sydämensä harhautuu ja joutuu harhaan siten, että se näkee vääryyden totuutena ja totuuden vääryytenä. Kuten Allaah (subhaanahu wa ta’aalaa) sanoi:

“Ja Me käännämme pois heidän sydämensä ja katseensa, samoin kuin he tekivät silloin, kun he eivät uskoneet ensimmäisellä kerralla; ja Me jätämme heidät sokeina harhailemaan uppiniskaisuudessaan.” (6:110)

Selittäessään tätä aajaa, at-Tabarii sanoi:

“Näiden sanojen itsestäänselvä tarkoitus on: Ja tulemme kääntämään heidän sydämensä poispäin uskosta ja heidän näkönsä näkemästä totuutta ja tuntemasta todisteen arvoa. Ja vaikka heidän vaatimansa merkit saapuisivat, he eivät uskoisi Allaahiin ja Hänen lähettilääseensä (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) ja siihen minkä kanssa hän tuli Allaahilta aivan kuten he eivät uskoneet aikaisemmin. Ja Ibn ’Abbaasin on kerrottu sanoneen, ’Kun epäjumalanpalvojat kielsivät sen, minkä Allaah ilmoitti, niin heidän sydämensä eivät hyväksyneet mitään ja he torjuivat jokaisen määräyksen.’” [4]

Ibn Qayyim al-Jawziyyah selitti Allaahin sanat (käännöksen tulkinta):

“Allaah ei tahdo saattaa ihmisiä kadotukseen sen jälkeen, kun Hän on heitä ohjannut, ennenkuin Hän tekee heille selväksi, mitä heidän on varottava.” (9:115)

“Hän antaa heille selvän johdatuksen ja todisteet mutta he eivät hyväksy johdatusta, joten heidän eksymisensä on heidän rangaistuksensa siitä, että he hylkäsivät johdatuksen ensinnäkin, koska he olivat johdatuksesta tietoisia ja kääntyivät siitä poispäin, Hän sokeutti heidät sen suhteen sen jälkeen kun he olivat nähneet sen.” [5]

Hänen sheikkinsä, Sheikh al-Islaam ibn Taymiyyah sanoi:

“Sitten nämä ihmiset, kun he eivät seuranneet sen pakollisuuden vahvistamista sydämen, kielen teoilla tai muuten, se vaikutti heidän sydämiinsä kunnes luottamus heidän sydämissään loppui, kuten Allaah (subhaanahu wa ta’aalaa) sanoi:

“Muistakaa, kuinka Mooses sanoi kansalleen: «Miksi kiusaatte minua, vaikka tiedätte, että olen Allaahin teitä varten lähettämä sananjulistaja?» Mutta kun he halusivat poiketa totuudesta, Allaah antoi heidän sydämensä harhautua.” (61:5)

Näillä ihmisillä oli tietoa, joten kun he joutuivat harhaan, Allaah antoi heidän sydämensä harhautua. Ydin tässä on se, että pakollisen teon välttäminen tietoisuudella, joka osoittaa sekä luottamusta että tietoa, merkitsee sekä luottamuksen että tiedon kumoamista, kuten sanotaan, ‘Tieto kutsuu tekoa, joko siihen vastataan tai se lähtee.’” [6]

Jotkut ihmiset kääntyvät pois (siitä mikä on totta), eivätkä he luota siihen eivätkä epäile sitä, he eivät huomioi sitä, eivätkä kuuntele keskittyneesti, piittaamattomasti tai ylimielisesti, kuten Allaah (subhaanahu wa ta’aalaa) sanoi:

“Kirjoitus, jonka säkeet ovat selvät, arabialainen koraani kansalle, jolla on tieto, hyvien sanomain lähetti ja varottaja, mutta useimmat heistä kääntyvät pois, niin etteivät kuule.” (41:3-4)

At-Tabarii sanoi:

“He olivat liian ylimielisiä kuunnellakseen sitä ja miettiäkseen siinä olevia Allaahin todisteita. He eivät kuunnelleet mutta käänsivät kuulonsa ylpeinä siitä poispäin.” [7]

Sitten Allaah sanoi:

“Ja he sanovat: «Sydämemme ovat suljetut siltä, jonka puoleen kutsut meitä; korvamme ovat kuurot, ja sinun ja meidän välillämme riippuu verho. Toimi siis; kyllä mekin toimimme.»” (41:5)

Tarkoitus on: “Emme kuuntele sitä, mihin kovasti meitä kutsut kun kutsut siihen.” Kuten at-Tabarii sanoi. Ja tämä on välttämistä tai kufr al-‘iraadhia.

Ibn al-Qayyim al-Jawziyya selitti sen sanomalla:

“Mitä tulee välttämiseen (‘iraadh), se on sitä kun henkilö kääntää kuulonsa ja syämensä pois lähettiläästä (salla Allaahu ’aleihi wa sallam), ei luota häneen, ei torju häntä, eikä tue häntä, ei osoita vihaa häntä kohtaan, eikä anna mitään huomiota sille, minkä kanssa hän tuli.” [8]

Sheikh al-islaam ibn Taymiyya sanoi:

“Kufr on yleisempää kuin torjuminen, koska kaikki, jotka torjuvat lähettilään (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) ovat epäuskovia, mutta kaikki epäuskovat eivät torju häntä. Jotkut tietävät hänen totuudenmukaisuutensa ja vahvistavat sen, silti hän inhoaa häntä tai on hänen vihollisensa, joten hän on epäuskova. Tai jotkut kääntyvät poispäin, hän ei luota häneen eikä torju häntä, joten hän on epäuskova mutta ei torjuja.” [9]

Jotkut ihmiset epäuskovat viestiin sisäisesti mutta alistuvat siihen ulkoisesti ihmisten näkemistä varten, tai jotain maallista hyötyä varten. Tämä on kufr an-nifaaq tai tekopyhyyden kufr.

Jotkut ihmiset ovat täynnä epäilyä ja epävarmuutta, eivät ole varmoja mistään, tämä on kufr as-shakk, tai epäilyn kufr.

Sheikh al-Islaam ibn Taymiyyah sanoi:

“Ahl al-hadiith, fuqahaan enemmistö maalikijja, shaaf’ijja ja hanbalijjan joukosta, suurin osa suufilaisista, ahl al-kalaam puolueet – sekä ne, joiden kalaam on sunnan mukaista ja ne, joiden kalaam ei ole, kuten mutazila ja khawaarij ja muut –kaikki ovat yksimielisiä siitä, että ken tahansa ei usko viestiin sen jälkeen kun todisteet on osoitettu hänelle, niin hän on kaafir, olkoon se kieltämisen, epävarmuuden, pois kääntymisen, ylimielisyyden tai epävarmuuden takia jne.” [10]

Jotkut fuqahaan joukosta mainitsivat, ettei ole mitään kufria paitsi sille, joka kieltää (juhuud). Sen mukaisesti juhuud sisältää torjumisen (kufr at-takthiib) ja vastustamisen (kufr al-‘inaad), kuten sheikh al-Islaam osoitti. Muut sanoivat, että kufr on joko juhuud tai ’inaad, ei sitä, että he torjuivat muut kufrin tyypit kuten kufr al-’iraadh, ja kufr as-shakk ja näiden ihmisten joukosta on sheikh al-Islaam Ibn Taymiyyah kun hän sanoi:

“Kufr on vain lähettilään (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) torjumisen kautta siinä, mitä hän informoi tai luopumista hänen seuraamisestaan tuntien hänen luotettavuutensa, joka muistuttaa Fir’aunin ja juutalaisten kufria ja niiden, jotka ovat kuten he.” [11]

Sheikh al-Hakmii sanoi:

“Kufrin perusteet ovat:

1. Al-Juhuud (kieltäminen)

2. Al-‘Inaad (vastustus), jota seuraa ylimielisyys ja tottelemattomuus.” [12]

Sen jälkeen kun olemme luetteloineet kufrin tyypit, meidän pitää selittää, että kufr voi olla uskossa, sanoissa tai teoissa:

1. Uskossa: kuten mikä tahansa shirkin usko koskien Allaahia (subhaanahu wa ta’aalaa), tai virheiden sanomista Hänelle (subhaanahu wa ta’aalaa) kuuluvaksi tai kumppaneiden tai jälkeläisten liittämistä Hänelle, tai sen uskomista, että haureus tai päihteiden käyttö on sallittua jne.

2. Sanoissa: Kuten kun puhutaan pilkkaavasti Allaahista (subhaanahu wa ta’aalaa) tai halventavalla tavalla Hänen lähettiläästään (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) tai enkeleistä tai islaamin uskonnosta. Samalla tavoin Allaahin, Hänen aajaat, ja Hänen lähettiläänsä (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) pilkkaaminen, kaikki tämä on kufria, vaikka se tehtäisiin vakavasti tai leikillään tai jos se tehdään yrityksenä mitätöidä sitä tai ei, kuten Allaah (subhaanahu wa ta’aalaa) sanoi:

“Jos heiltä kyselet, he varmaan vastaavat: «Me vain juttelimme ja laskimme leikkiä». Sano: «Allaahistako ja Hänen tunnusmerkeistään sekä lähettiläästäänkö te teitte pilkkaa?» Älkää puolustelko itseänne. Olettehan vajonneet epäuskoon sen jälkeen kuin olitte uskossa.” (9:65-66)

3. Teossa: Kuten epäjumalalle tai haudalle tai auringolle tai kuulle kumartaminen tai mushafin laittaminen likaiseen paikkaan jne. Suurin osa murji’a ovat eri mieltä ahl as-sunnan kanssa siinä, että he pitävät uskoa pelkästään luottamuksena:

“Ja, että se on joko olemassa täysin kokonaisuutena tai ei ollenkaan ja, että on mahdollista, että usko on täydellistä sen sydämessä, joka tahallaan ja ilman katumusta ilmaisee kufrin ja puhuu Allaahista ja Hänen lähettiläästään (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) halventavalla tavalla.” [13]

Joten nämä ihmiset rajoittavat kufrin sydämen torjuntaan ja he väittävät: “Jokaisessa tapauksessa, jossa henkilö on tehnyt kufrin shaari’in mukaan, kufr on sydämen torjunta koskien sen luottamusta Herraan (subhaanahu wa ta’aalaa) .” [14]

Ja (he sanovat), että tiedetään hyvin, että ei ole mahdollista tietää tai paljastaa henkilön sydämessä olevaa torjuntaa, joten kenelläkään ihmisellä ei ole lupaa nimittää toista epäuskovaksi “paitsi erityisellä tekstillä, joka koskee tiettyä henkilöä.” [15] Silti salafit nimesivät ne, jotka sanovat näin epäuskovaksi. [16] Varmasti kirottu ibliis nimettiin epäuskovaksi koraanin tekstissä ja kuitenkaan hän ei torjunut, pikemminkin hän röyhkeästi uhmasi Allaahia. Samanlainen on Fir’aunin ja hänen kansansa tapaus, kuten Allaah (subhaanahu wa ta’aalaa) sanoi heistä:

“Ja he kielsivät ne (aajaat) jumalattomuudessaan ja ylpeydessään, vaikka sydämessänsä olivat niistä varmoja. Ja katso, millaisen lopun pahuuden harjoittajat saivat.” (27:14)

“Ja ken tutkii koraania ja sunnaa, profeettojen elämänkertoja heidän kansojen parissaan ja heidän da’wassaan heille, ja mitä heille tapahtui sen seurauksena, hän tulee varmistumaan kalaamin ihmisten virheestä (ja niiden parista murji’a) siinä mitä he sanovat, hän tulee tietämään, että kaikkien näiden kansojen kufr tapahtui heidän varmuudessaan ja tiedossaan, kun he luottivat profeettojensa luotettavuuteen.” [17]

Koska suurin osa murji’asta sanovat näin, fuqahaa on tehnyt uskon virheettömyyden ehdoksi, että se koostuu sydämen teoista –luottamuksella, ja kielen sanomisista.

Sheikh al-islaam ibn Taymiyyah sanoi:

“Lyhyesti sanottuna, jos henkilö miettii mitä juuri sanottiin, niin hän ei tule epäilemään, että henkilö ei voi olla uskova vain sydämessä olevan luottamuksen johdosta, samalla kun hän on vihainen Allaahille ja Hänen lähettiläälleen (salla Allaahu ’aleihi wa sallam), ja on liian ylpeä palvomaan Allaahia, ja hänellä on vihaa Häntä ja Hänen lähettilästään (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) kohtaan. Ja suurimmalla osalla murji’asta on tämä asenne, että sydämen teko riittää tuomaan henkilön todellisen uskon piiriin…” [18]

Alaviitteet:

[1] Se on hyvin heikko hadiith, jonka at-Tabaraanii on raportoinut as-Sariir –teoksessa nro 507, Ibn ‘Adii al-Kaamil-teoksessa, 5:187, al-Baihaqii Abu Hurairan Shu’ba al-Iimaanissa, ja se sisältää ‘Uthmaan bin Miqsam al-Buriin , joka on matruuk (hylätty). (Ks. Silsilat al-Ahaadiith adh-Dha‘iifa, nro 1634)
[2] As-Saarm al-Masluul, s. 521-522
[3] Majmuu’ al-Fataawaa, 20:97-98
[4] Tafsiir at-Tabarii
[5] Shifaa al-Raliil, s. 100
[6] Sharh al-‘Aqiida al-Asfahaanija, s. 123-124
[7] Tafsiir at-Tabarii
[8] Madaarij as-Saalikiin, 1:338
[9] At-Tis‘anijja, 166
[10] Majmuu’ al-Fataawaa, 20:86-87.
[11] Tämä on kufr al-‘inaad, jota seuraa viha, ylimielisyys ja vastustus Allaahia ja Hänen lähettilästään (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) kohtaan. Lainaus Dur’a Ta‘aaridh al-‘Aql wan-Naqlista, 1:242
[12] A’laam as-sunna al-Manshuura, s. 175
[13] Ibn Taymiyyah’n lainaama. Ks. Majmuu’ al-Fataawaa, 7:582
[14] Ks. edellinen merkintä
[15] Ibn al-Waziirin Iithaar al-Insaaf
[16] Ks. Ibn Taymiyyah’n al-Iimaan s. 179
[17] Ibn al-Qayyimin Miftaah Daar as-Sa’aada, 1:94.
[18] Majmuu’ al-Fataawaa, 7:543.