Sheikh Muhammad Ibn Saalih Al-’Uthaymeeniltä kysyttiin: [1]
Kohdatessaan vaikean kysymyksen, neuvotko tiedon opiskelijaa olemaan tarraamatta madhabiin tai neuvotko häntä tarraamaan tiettyyn madhabiin?
Sheikh, hafidhahu Allaah, vastasi: Jos madhabiin tarraamisella tarkoitetaan sitä, että henkilö tarraa tiettyyn madhabiin ja kääntyy pois kaikesta muusta, olkoon oikea näkökulma hänen madhabissaan tai toisessa madhabissa, niin tämä ei ole sallittua, ja se on moitittavaa ja kiihkoilevaa puoluehenkeä.
Mutta jos henkilö seuraa tiettyä madhabia hyötyäkseen sen periaatteista ja ohjenuorista, mutta hän peilaa sitä kirjaan ja sunnaan siten, että hän huomaa, että parempi näkökulma löytyy toisesta madhabista, jolloin hän omaksuu tämän näkökulman– siinä tapauksessa tästä ei ole mitään haittaa. [Huomio: tämä pätee tiedon opiskelijaan, ei tavalliseen muslimiin].
Sheikh Saalih al-Fawzaanilta kysyttiin: [2]
Onko muslimilla, joka seuraa tiettyä madhabia palvonnan asioissa lupa kääntyä siitä poispäin ja tarrata toiseen madhabiin halutessaan? Vai pitääkö muslimin tarrata vain yhteen madhabiin kuolemaansa asti? Ja onko neljän madhabin välillä eroja rukouksen suorittamisessa vai ei? Ja mitä profeetalta,
salla Allaahu ’aleihi wa sallam, on raportoitu koskien rukouksen oikeata suorittamistapaa?
Sheikh, hafidhahu Allaah, vastasi:
Madhabiin tarraamisessa on joitakin yksityiskohtia. Jos henkilö kykenee tunnistamaan säännön sen todisteesta ja päättelemään säännön sen todisteesta niin hänen ei ole sallittua tarrata madhabiin. Pikemminkin hänen tulee ottaa sääntö todisteeesta –jos hän kykenee tekemään sen. Kuitenkin tämä on harvinaista ihmisten joukossa, koska tämä on tiedon ihmisten mujtahidiinien ominaisuus, niiden jotka ovat tavoittaneet ijtihaadin tason. Ja mitä tulee häneen, joka ei ole kuten nämä ihmiset, niin hän ei voi ottaa sääntöjä suoraan todisteista. Ja tämä tapaus on vallitseva ihmisten joukossa, erityisesti viime aikoina. Niin ollen tässä tapauksessa yhden madhabin omaksumisesta (neljästä madhabista) ja sen taqliidista ei ole mitään haittaa. Kuitenkaan hänen ei tulisi olla tehdä sokeaa taqliidia (seuraamista) siten, että hän ottaa kaiken mitä madhab sisältää, olkoon kyseessä oikeat tai väärät asiat. Pikemminkin hänen tulee ottaa siitä madhabista, joka, hänen näkökulmastaan ei selvästi vastusta todisteita.
Mitä tulee niihin madhabin sisältämiin näkökulmiin, jotka ovat selvästi ristiriidassa todisteiden kanssa, niin muslimin ei ole sallittua ottaa niitä. Pikemminkin hänen tulee omaksua se, minkä todiste vahvistaa, vaikka se tulisi toisesta madhabista. Niin ollen se, että hän jättää yhden madhabin toista madhabia varten seuratakseen todisteita, on hyvä asia – paremminkin se on velvoite, koska todisteiden seuraaminen on velvoite. Mitä tulee yhden madhabin omaksumiseen joskus ja toisen madhabin omaksumiseen muina aikoina, niin tämä siirtyminen on henkilön halujen seuraamisen ja lupien etsimisen kulmasta, ja tämä ei ole sallittua..
Tämä on oikkujen ja halujen seuraamista ja etsimme Allaahilta turvaa tästä. Niin ollen yhdestä madhabista toiseen madhabiin siirtyminen omia haluja tai helppoutta tai lupien etsimistä varten ei ole sallittua. Mitä tulee yhdestä madhabista siirtymiseen toiseen todistetta seuraten tai todisteettoman ilmaisun tai väärän näkökulman karttamista varten, niin silloin tämä on muslimille suositeltavaa ja toivottavaa. Ja Allaah tietää parhaiten. Mitä tulee rukoukseen liittyviin eroihin neljän madhabin välillä, niin kaikki neljä madhabia – ja kaikki ylistykset kuuluvat Allaahille – ovat yksimielisiä koskien suurinta osaa rukoukseen liittyvistä säännöistä, yleisesti ottaen.
Niiden erot löytyvät joistain rukouksen yksityiskohdista. Näistä eroista on esimerkiksi se, että yksi niistä pitää jotain asiaa määrättynä kun taas toinen ei pidä sitä määrättynä; yksi voi pitää jotain asiaa pakollisena kun taas toinen pitää sitä suositeltuna, yms. Joten eroavaisuudet löytyvät rukouksen yksityiskohdista. Mutta mitä tulee rukouksen sääntöihin yleisellä tasolla, niin eroa ei ole – ja kaikki ylistykset kuuluvat Allaahille.
Sheikh Muhammad Ibn ’Abd al-Wahhaab sanoi: [3]
Jos joku henkilö opettelee yhden madhabin (neljän joukosta) fiqhiä ja hän huomaa hadiithin, joka on ristiriidassa madhabin kanssa ja hän seuraa sitä ja jättää madhabinsa – niin tämä on suositeltua, pikemminkin tämä on hänelle pakollista koska todiste on tullut hänelle selväksi. Tätä ei pidettäisi imaamin vastustamisena koska he –Abu Haniifa, Maalik, as-Shaafi’ii ja Ahmad, radija Allaah ’anhum ajma’iin – olivat kaikki yksimielisiä tämän perusperiaatteen suhteen. Mitä tulee tapaukseen, jossa henkilöllä ei ole todisteita, jotka olisivat ristiriidassa madhabin oppineiden näkökulman kanssa, silloin toivomme, että sen (madhabin) soveltaminen on sallittua, koska heidän mielipiteensä ovat parempia kuin meidän omat mielipiteemme; he ottivat todisteensa seuralaisten ilmaisuista ja niiden ilmaisuista, jotka tulivat heidän jälkeensä. Kuitenkaan ei ole oleellista väittää varmuudella (al-jazm), että tämä on Allaahin ja Hänen lähettiläänsä sharii’a, kunnes ristiriidaton todiste koskien tätä kysymystä on selvinnyt. Tämä on tämän umman salafien ja oppineiden – aikaisempien ja viimeaikaisten – teko, kuten on se, jota he arvostelivat: nimellisesti kiihkeä puoluehenki tiettyjä madhabeja kohtaan (at-ta’assubu li al-madhaahib) ja todisteen seuraamisen hylkääminen.
Kuitenkin jos hänelle selviää jokin asia, joka vaatii sitä, että yhden ilmaisua pidetään parempana kuin toisen, joko yksityiskohtaisten todisteiden takia, jotka hän tietää ja ymmärtää, tai koska hän pitää yhtä tietävämpänä tässä asiassa ja hurskaampana siinä mitä hän sanoo kuin toista; ja niin ollen hän jättää toisen henkilön ilmaisun toista varten – niin ollen tämä on sallittua, pikemminkin se on pakollista. Ja imaam Ahmadilta on eräs tätä asiaa käsittelevä teksti.
Alaviitteet
[1] As-Sahwatu al-Islaamijja (s.141-142).
[2] Muntaqaa mina al-Fataawaa (5/365-366).
[3] Ad-Durar as-Sanijja (4/7).