Lähde: Fiqhu al-Waaqi’, s. 49-51.
Niin ollen, avain islaamin kunnian palaamiseen on:
Hyödyllisen tiedon soveltaminen ja oikeiden ja hurskaiden tekojen vakiinnuttaminen, ja tämä on erittäin suuri asia, jota muslimit eivät voi saavuttaa paitsi tasfijjan (puhdistumisen ja korjaamisen) sekä tarbijjan (kasvatuksen ja sivistyksen) metodologian (manhaj) kautta. Nämä ovat kaksi erittäin suurta velvollisuutta. Ensimmäisellä (eli tasfijjalla) tarkoitetaan seuraavaa:
1. Islaamilaisen ’aqiidan puhdistaminen siitä, mikä on sille vierasta kuten shirk, ta’tiil, ta’wiil, aitojen ahadiithien torjuminen, koska ne ja niiden kaltaiset liittyvät ’aqiidaan.
2. Islaamilaisen fiqhin puhdistaminen vääränlaisista tuomioista, jotka ovat ristiriidassa koraanin ja sunnan kanssa, vapauttaen mielet sokean seuraamisen kahleista sekä lahkolaisuuden ja puoluehengen pimeydestä.
3. Tafsiir-, fiqh- ja raqaa’iq (sydäntä koskevat asiat) kirjojen ja muiden kuin niiden puhdistaminen ahadiitheista, jotka ovat heikkoja ja tekaistuja, tai kirjan kansan vahvistamattomista kertomuksista ja moitittavista kertomuksista.
Koskien toista velvollisuutta (eli tarbijjaa) sillä tarkoitan: nuoren sukulpolven sivistystä tässä islaamissa, joka on puhdistettu kaikesta mainitsemastamme, antaen heille puhtaan islaamilaisen kasvatuksen alusta asti- ilman mitään vaikutteita epäuskovasta länsimaisesta kasvatuksesta. Ei ole epäilystäkään, että näiden kahden velvollisuuden tuominen vaatii valtavia ponnistuksia ja vilpitöntä yhteistyötä kaikkien muslimien kesken, yksilöiden ja ryhmien, niiden kaikkien taholta, jotka todella haluavat vakiinnuttaa halutun islaamilaisen yhteiskunnan, jokainen tehden työtä omalla tahollaan ja erikoisalallaan.”