Lähde: ’Uddat as-Saabiriin wa Dhaakirat as-Shaakiriin (Kärsivällisyys ja kiitollisuus).
Rakkaan henkilön menetys on aika, jolloin voi olla, että suru valtaa henkilön , ja monet tavat, jotka liittyvät läheisen menetykseen heijastavat menetyksen tunteen syvyyttä. Vaikeroiminen, ylistäminen (eli kuolleen äärimmäinen kiittäminen) ja vaatteiden repiminen ovat kaikki tapoja, jotka tunnettiin hyvin jaahiliijan aikana, ja ne ovat edelleen yleisiä joidenkin muslimien parissa. Tällainen käytös ei ole sallittua islaamissa koska uskovaisen pitää kohdata läheisen menetys, kuten kaikki muut elämän koetukset, kärsivällisyydellä.
Itkeminen tai kyynelehtiminen hiljaisesti ennen kuolemaa, sen aikana tai kun henkilö on kuollut, on sallittua. Ash-Shaafi’iin mukaan itkeminen on makruuh sen jälkeen kun henkilö on kuollut mutta sallittua ennen kuin sielu on lähtenyt.
Oikean mielipiteen mukaan itkeminen on sallittua sekä ennen kuolemaa että sen jälkeen. Tämän todiste on Jabin ibn ’Abd Allaahin, radija Allaahu ’anhu, hadiith, jossa hän sanoi: ’Isäni kuoli Uhudin taistelussa ja rupesin kyynelehtimään. Ihmiset pyysivät minua lopettamaan mutta lähettiläs (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) ei koskaan pyytänyt minua lopettamaan. Sitten tätini Fatima rupesi myöskin kyynelehtimään ja profeetta (salla Allaahu ‘aleihi wa sallam) sanoi:
’Ei ole väliä itketkö tai oletko itkemättä, enkelit varjostivat häntä siihen asti kunnes ne nousivat hänen sielunsa kanssa.’ (Bukhaarii ja Muslim, tarkoituksen tulkinta)
Ibn ‘Abbaas (radija Allahu ‘anhu) kertoi, että kun Ruqajja (radija Allaahu ‘anhaa), profeetan tytär (salla Allaahu ‘aleihi wa sallam), kuoli, naiset rupesivat itkemään ja ‘Umar (radija Allaahu ‘anhu) rupesi ruoskimaan heitä jotta he lopettaisivat. Profeetta (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) sanoi hänelle: ”
’Umar, jätä heidät rauhaan ja anna heidän itkeä.” Naisille hän sanoi: ”Itkekää vaan mutta välttäkää sheitaanin itkua… Mikä tahansa tulee silmästä ja sydämestä on Allaahilta ja armon merkki, ja mikä tahansa tulee teidän kädestänne ja kieleltänne on sheitaanilta.” (Ahmad, tarkoituksen tulkinta)
Useampi aito ahaadiith kuvaa profeetan (salla Allaahu ‘aleihi wa sallam) itkua eri tilanteissa kun joku, jota hän rakasti, kuoli. Kun profeetta (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) vieraili äitinsä haudalla, hän itki ja sai muutkin itkemään. Kun hän oli hautaamassa marttyyriä nimeltä ’Uthmaan ibn Madh’un (radija Allaahu ’anhu), Uhudin jälkeen, hän syleili tätä ja hänen kyyneleensä tippuivat ’Uthmaanin kasvoille. Kun hän kertoi Ja’farin (radija Allaahu ’anhu) ja hänen seuralaistensa kuoleman uutiset taistelussa roomalaisia vastaan Mu’tah’ssa, hän puhui kyynelten valuen pitkin hänen kasvojaan.
Toinen aito kertomus kuvaa miten Abu Bakr (radija Allaahu ’anhu) itki suudellessaan profeettaa (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) sen jälkeen kun hän oli kuollut. Ahaadiithit jotka kieltävät itkemisen pitäisi tulkita siten, että ne viittaavaat sellaiseen itkemiseen johon liittyy ylistäminen ja vaikerointi.
Ylistäminen ja vaikerointi
Kuolleen ylistäminen ja vaikerointi surussa ovat haraam Ahmadin, ash-Shaafi’iin ja muiden mukaan. Eräässä ’Abd Allaah ibn Mas’uudin (radija Allaahu ‘anhu) kertomassa hadiithissa profeetta (salla Allaahu ‘aleihi wa sallam) sanoi:
”Hän ei ole meistä, joka lyö itseään poskille, repii vaatteensa ja käyttäytyy kuten jaahiliijan ihmiset.” (al-Bukhaarii ja Muslim, tarkoituksen tulkinta)
Abu Maalik Al-Ash’ari (radija Allaahu ’anhu) sanoi profeetan (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) sanoneen (tarkoituksen tulkinta):
”On olemassa neljä tapaa, joita ummallani on, jotka ovat peräisin jaahiliijan ajalta. Ummani ei koskaan pääse niistä eroon. Ne ovat: ylpeyden hakeminen jalosta syntyperästä; toinen toisensa herjaaminen herättämällä epäilyä toisen sukujuurista; sateen hakeminen astrologian avulla; ja vaikeroiminen’”
Eräässä toisessa hadiithissa profeetta (salla Allaahu ‘aleihi wa sallam) sanoi, että jos joku nainen harjoittaa vaikeroimisen käytäntöä eikä kadu sitä ennen kuolemaansa, ylösnousemuksen päivänä hänet nostetaan nokivaatteissa ja rupikilvellä. (Muslim, tarkoituksen tulkinta)
Abu Muusaa (radija Allaahu ‘anhu) sanoi profeetan (salla Allaahu ‘aleihi wa sallam) sanoneen:
”Kuollut henkilö kärsii elävien vaikeroinnista. Kun vaikeroiva nainen sanoo, ”Mikä suuri menetys! Menetin oikean käteni, hänet joka minut vaatetutti”, kuollut vedetään ylös äkillisesti ja häneltä kysytään: ”Oletko hänen oikea kätensä? Oletko hänen tukensa? Oletko hänen vaatettajansa?” (Ahmad, tarkoituksen tulkinta)
Ei ole epäilystäkään, että vaikerointi ja (kuolleen) ylistäminen ovat haraam. Miten voisi olla muuten, kun ne osoittavat henkilön tyytymättömyyttä Herraansa ja ne ovat ristiriidassa kärsivällisyyden kanssa? Tällainen käytös on myös itselle vahingollista, kun henkilö lyö kasvojaan, repii hiuksiaan, rukoilee Allaahia ottamaan sielunsa, tuhlaa omaisuuttaan repimällä vaatteitaan, valittaa Allaahin epäoikeudenmukaisuutta ja ylistää kuollutta ominaisuuksilla, joita hänellä ei ollut. Näistä mikä tahansa riittäisi vaikeroinnin ja ylistämisen täyteen kieltämiseen.
Muutaman sanan sanominen
Muutaman sanan sanominen on sallittua kun itketään kuollutta henkilöä, kunhan nämä sanat ovat totta eikä niihin liity vaikerointia tai tyytymättömyyttä Allaahin päätökseen. Tällaiset suppeat sanat eivät ole ristiriidassa kärsivällisyyden kanssa eivätkä ne ole haraam. Anas (radija Allaahu ’anhu) kertoi, että Abu Bakr (radija Allaahu ’anhu) tuli proofetan (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) luokse sen jälkeen kun hän oli kuollut, laittoi kätensä hänen ohimoilleen, suuteli häntä hänen silmiensä väliin ja sanoi: ”Oi profeettani, oi rakkain ystäväni, oi rakkaani.” (Ahmad, tarkoituksen tulkinta)
Anas (radija Allaahu ‘anhu) kertoi, että kun profeetta (salla Allaahu ‘aleihi wa sallam) sairastui vakavasti, hän rupesi menettämään tajuntaansa. Faatima (radija Allaahu ’anhaa) sanoi, ”Miten suuri onkaan isäni ahdinko!” Hän (profeetta) sanoi, ”Isällesi ei ole enempää ahdinkoa tämän päivän jälkeen.” Kun profeetta (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) kuoli, hän (Faatima) sanoi, ”Isäni, joka vastasi Herransa kutsuun, isäni, jonka päämääränä on paratiisi, isäni, (jolle) Djibriil kertoo uutiset kuolemastasi.” Kun profeetta (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) oli haudattu, hän (Faatima) sanoi, ”Anas, miten kestit haudata profeetan ja peittää hänet pölyllä?” (Al-Bukhaarii, tarkoituksen tulkinta)
Kun hänen poikansa Ibraahiim kuoli, profeetta (salla Allaahu ‘aleihi wa sallam) sanoi, “Olemme hyvin surullisia kuolemastasi, Ibraahiim” (tarkoituksen tulkinta). Tämä ei osoita tyytymättömyyttä Allaahin päätökseen tai valittamista Allaahia vastaan. Tällaiset lausunnot eivät ole sen enempää kuin huutaminen tai itkeminen.
Kuollut henkilö kärsii kun ihmiset vaikeroivat häntä
Eräs ’Umar ibn al-Khattaabin (radija Allaahu ’anhu) ja hänen poikansa ja al-Muriira ibn Shu’ban kertoma sahiih hadiith osoittaa, että kuollut henkilö kärsii siitä, että ihmiset vaikeroivat häntä. Tämän hadiithin ymmärtämisessä ei pitäisi olla mitään vaikeuksia eikä sitä tulisi pitää koraanin tai sharii’an perusperiaatteiden vastaisena. Se ei tarkoita, että henkilöä voidaan rankaista toisen henkilön tekojen vuoksi. Profeetta (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) ei sanonut, että kuollutta henkilöä rankaistaan sen vuoksi, että hänen perheensä itkee häntä. Mitä hän sanoi oli, että kuollut kärsii sen vuoksi, tarkoittaen, että se vahingoittaa häntä. Samalla tavoin, haudassa oleva kuollut henkilö voi kärsiä kun naapurihaudassa olevaa henkilöä rankaistaan, aivan kuten tässä elämässä häntä loukkaa nähdä kun hänen naapuriaan rankaistaan. Joten kun kuolleen perhe itkee, vaikeroi ja ylistää häntä, kuten jaahiliijan ihmisillä oli tapana tehdä, tämä satuttaa kuollutta henkilöä haudassaan. Tämä on sitä kärsimystä, johon tässä hadiithissa viitataan.