Lähde: Al-Asaala -Lehti (nro 31, s. 60-61).
Opettajiemme opettaja, [1] suuri oppinut ja historioitsija, Sheikh Muhammad Raarib At-Tabbaakh, rahimahu Allaah, kertoi seuraavan tarinan kirjassaan “I’laam an-Nubalaa bi-Taariikh Halab as-Shuhadaa” (7/231):
“Sheikh Ibrahiim Al-Hilaalee Al-Halabee – hurskas ja jalo oppinut- matkusti Al-Azhar yliopistoon tiedon perässä. Tietoa hakiessaan hänestä tuli erittäin köyhä ja hän tukeutui hyväntekeväisyyteen. Kerran monta päivää kului eikä hän löytänyt mitään syömistä, joten hän oli erittäin nälkäinen.
Niin hän poistui huoneestaan Al-Azharissa pyytääkseen ruoantähteitä. Hän löysi avoinna olevan oven, josta tuli hyvä ruoan haju. Hän astui huoneeseen ja huomasi olevansa keittiössä, jossa ei ollut ketään muita. Hän näki siellä herkullisen näköistä ruokaa joten hän otti lusikan ja laittoi sen ruokaan mutta kun hän oli laittamassa lusikkaa suuhunsa, hän pidättäytyi syömisestä koska hän tajusi ettei hänelle oltu annettu lupaa ruoan syömiseen. Joten hän lähti ja meni takaisin huoneeseensa, edelleen yhtä nälkiintyneenä.
Kului noin tunti ja eräs hänen opettajistaan tuli hänen huoneeseensa toisen miehen kanssa. Ja opettaja sanoi: ”Tämä jalo mies tuli minun luokseni etsien hurskasta tiedon oppilasta naittaakseen tyttärensä hänelle, ja minä olen valinnut sinut häntä varten. Joten nouse ylös ja tule kanssamme hänen kotiinsa, jossa voimme sopia avioliiton sinun ja hänen tyttärensä välille ja sinusta voi tulla hänen perheensä jäsen.” Joten sheikh Ibrahiim ponnisteli noustakseen jaloilleen, totteli opettajansa käskyä ja meni heidän mukaansa. Ja katso, he veivät hänet siihen samaan taloon, jossa hän oli ollut, ja missä hän oli pistänyt lusikan ruokaan!
Kun hän sitten istui alas, tytön isä naitti heidät toisilleen ja ruoka tuotiin pöytään. Se oli se sama ruoka, johon hän oli pistänyt lusikan tätä ennen ja josta hän oli luopunut. Mutta nyt hän söi sitä ja sanoi itselleen: ”Pidättäydyin sen syömisestä kun minulla ei ollut siihen lupaa, mutta nyt Allaah on antanut minulle luvan tähän ruokaan.”
Myöhemmin hurskas vaimo seurasi häntä Halabiin hänen saatuaan opintonsa loppuun. Ja vaimo antoi hänelle hurskaita lapsia.”
Joten tämä on kärsivällisyyden hedelmä ja sen hedelmä, että henkilöllä on taqwaa, kuten Allaah sanoo: ”Sille, joka pelkää Allaahia ja hoitaa velvollisuutensa Häntä kohtaan, Hän järjestää hänelle ulospääsyn (jokaisesta vaikeudesta).” [Suurat at-Talaaq : 2-3, tarkoituksen tulkinta]
Kun taas he, jotka ovat hätäisiä –he, jotka eivät erota oikeaa väärästä, ja jotka juoksevat tämän elämän ohimenevien houkutusten perässä –he eivät koskaan tule kokemaan sydämissään muuta kuin murhetta ja surua, koska he eivät koskaan saa tätä elämää eikä myöskään uskontoa.
Tämä johtuu siitä, että he unohtavat tai ehkä laiminlyövät Allaahin sanoja: ”Eikö Allaahissa ole kyllin Hänen palvelijalleen?” [Suurat az-Zumar: 36]
Kun taas he, jotka ovat kärsivällisiä ja joilla on taqwaa, he saavat tämän elämän ja kunnian Herraltaan tuomiopäivänä. Ja Allaah sanoo: ”Mutta julista ilosanomaa as-saabiruuneille (kärsivällisille).” [Suurat al-Baqara : 155] ja Hän sanoo: “vain kärsivälliset palkitaan täyden ansionsa mukaan, mittailematta.” [Suurat az-Zumar: 10]
———
Alaviitteet:
[1] Kääntäjän kommentti: Hän viittaa Imaam Al-Albaaniihin, joka oli sheikh Muhammed Raarib At-Tabbakhin oppilas.