Allaahin, Armeliaan Armahtajan nimeen,
Kuolema on raaka todellisuus, jonka jokainen elävä ihminen tulee kohtaamaan. Se on asia jonka me kaikki tulemme kokemaan – olkoon kyseessä sitten mies, nainen, muslimi, kristitty, mustaihoinen, valkoihoinen tai kuka tahansa muu ihminen maan päällä. Se on jotakin, mikä ei erottele. Se on pitkän matkan pää josta oikeamieliset tulevat hyötymään, ja epäoikeudenmukaiset kärsimään.
Se on paluu Sen Yhden luokse, joka on luonut tämän ilmiön niin, että Hän voi tuomita meidät kaikesta, mitä olemme tehneet, kuten Hän sanoo kirjassaan: ”Joka on luonut elämän ja kuoleman, jotta Hän voisi koetella, ketkä teistä ovat parhaita teoissaan.” (Suurat Al-Mulk 67:2) Joka tapauksessa kuolema ei enää ole ihmiskunnan mielissä, paitsi silloin kun sukulainen tai rakastettu menehtyy. Ja jopa silloin kyyneleet vierivät lyhyen aikaa ennen kuin me unohdamme taas tämän todellisuuden [1]. Kuinka monet ihmiset ovat tässä tilassa ja jäävät kiinni tiedostamattomina? Jotkut meistä uskovat, että me tulemme kuolemaan sen mukaan, mikä on kansallinen eliniän odotuksemme, jonka tilastotieteilijät meille kertovat. Me uskomme, että se on jotakin, joka lyö meidät vasta kun olemme vanhoja ja hauraita. Me näemme sen häämöttävän kaukana horisontissa, jonakin joka ei kosketa meitä vielä pitkään aikaan. Mutta sillä aikaa kun me nautimme elämän iloista ja mukavuuksista, kuolema tulee aina vain lähemmäs sielua. Se hiipii luoksemme kuin varjo yössä, kun me vähiten sitä odotamme. Jokainen henkäys jonka otamme, jokainen liikahduksemme tuo sen lähemmäs.
”Totisesti, he näkevät sen (piinan) olevan kaukana, mutta Me näemme sen (aivan) lähellä.” (Suurat Al-Ma’aarij 70: 6-7 )
Se on jotakin, joka todellakin on Allaahin käsissä.
KUOLEMATTOMUUDEN ETSINTÄ
Ajanlaskun alusta ihmiset ovat etsineet tapoja ’petkuttaa kuolemaa’. Kuitenkin tämä tavoittamaton halu oli jotakin, mikä oli saatanan eli ibliisin inspiroimaa. Koraanissa me löydämme tarinan ihmiskunnan isästä ja äidistä, Aatamista ja Eevasta. Allaah kertoo meille, kuinka Hän asetti nämä kaksi olentoa paratiisin puutarhoihin, kun heidät oli luotu. Näissä puutarhoissa Allaah antoi heidän maistaa vapaasti mistä tahansa haluamastaan puusta lukuun ottamatta yhtä puuta, josta Hän nimenomaisesti kielsi heitä. Ibliis tuli heidän luokseen ja oli ensimmäinen, joka herätti tämän halun kuolemattomuuteen:
”Sitten saatana kuiskasi ehdotuksen heille kummallekin paljastaakseen sen mikä oli (aiemmin) piilotettu heidän sukupuolielimistään. Hän sanoi: ” Teidän Herranne on kieltänyt teiltä vain tämän puun ettette tulisi enkeleiksi tai niiksi, jotka elävät ikuisesti.” (Suurat Al-A’raaf 7:20)
Voimme siis nähdä, kuinka toive petkuttaa Allaahin käskyä on todellakin paholaismainen vääristymä, joka on sekoittanut ihmiset. Jopa tämän tapahtuman jälkeen joka sattui ajanlaskun alussa, monet ihmiset ovat edelleen uskoneet, että he voisivat saavuttaa ikuisen elämän tämän maan päällä. Muinaiset egyptiläiset ja kiinalaiset ovat kaksi klassista esimerkkiä tästä. Kummatkin kulttuurit ovat saaneet paljon siunauksia Allaahilta monilla palveluksilla, ja silti he mieluummin yrittävät ja kääntävät katseensa pois Hänen käskyistään. Egyptiläiset, jotka ovat käärineet liinoihin heidän kuninkaansa ja kuningattarensa uskoivat, että sillä tavalla he saattoivat säilyttää heidän vartalonsa, mutta kuka voi sanoa, että heidän sielunsakin ovat säilyneet sen jälkeen, kun Allaah on ottanut ne ulos? Ja millaisiksi nämä ihmiset lopulta muuttuivat? Sen jälkeen kun heidän ’pyhät kammionsa ’ oli tuhottu 19. vuosisadalta alkaen, heidät on nyt tungettu erilaisiin museoihin ympäri maailmaa, tuhansien ihmisten katsottavaksi ja yleiseksi huvitukseksi päivästä päivään.
Muinaiset kiinalaiset tapasivat myös haudata itsensä, rikkaansa ja sadat savisotilaat heidän kanssaan niin, että he voisivat sitten myöhemmin palata takaisin hallitsemaan maata. Kun Pekingin kielletty kaupunki Kiinassa oli kaivettu esiin ja avattu, sellaiset kuolemattomuuden toiveet katosivat kuin tuhka tuuleen. Nämä muinaiset unelmat ikuisesta elämästä ovat jatkuneet nykyaikana. Ihmiset uskovat, että moderni teknologia voi auttaa löytämään parannuskeinon kuolemalle. Kuolemaa pilkataan pelkkänä kuvitelmana, jonka viikatemiehen hahmoa [2] pidetään vain jonakin lasten pelotteluksi keksittynä asiana. Kuitenkin miljoonia on kulutettu ihmisruumiiden säilyttämiseen kuoleman jälkeen (jäädyttämällä ne) ja he toivovat, että vielä jonain päivänä löydetään parannuskeino, jolla heidät voidaan palauttaa henkiin. Kuuluisa sarjakuvapiirtäjä Walt Disney on eräs tällainen esimerkki. Toiset, kuten laulaja Michael Jackson, tekevät naurettavia asioita, kuten nukkuvat happikammiossa (lemmikkisimpanssinsa Bubblesin kanssa!) niin että he voisivat muuttaa tämän elämän ja elää ikuisesti [3]. Näiden ihmisten keräämä varallisuus on sysännyt liikkeelle sellaiset toiveet. Mutta asia on niin kuin Allaah sanoo:
”Hän kuvittelee, että hänen rikkautensa tekevät hänestä kuolemattoman. Ei! Vaan todellakin hänet tullaan heittämään murskaavaan tuleen.” (Suurat Al-Humaza 104:3-4)
Tämä on totuus siitä, mitä tulee tapahtumaan kaikille niille, jotka kuvittelevat voivansa ostaa tien ulos kuolemasta. Näiden nykyajan ihmisten joukossa juutalaiset ovat myös niitä, jotka toivovat voivansa välttää palaamisen, kuten Allaah sanoo: ”Ja totisesti huomaatte heidän (juutalaisten) olevan ihmiskunnasta ahneimpia elämälle ja (vielä ahneempia) kuin ne, jotka asettavat kumppaneita Allaahille (eivätkä usko ylösnousemukseen). Jokainen heistä toivoo, että hänelle annettaisiin tuhat vuotta elämää. Mutta sellainenkaan määrä vuosia ei pelasta häntä vähääkään (ansaitulta) rangaistukselta. Ja Allaah näkee kaiken, mitä he tekevät.” (Suurat Al-Baqara 2:96)
Eikö tämä ole vielä enemmän totta, kun juutalaiset roikkuvat kiinni Palestiinan maassa jota he ovat sellaisella riistolla pitäneet hallussaan viimeiset 50 vuotta? [4] Eikö tämä ole totta sen valossa, että juutalaiset johtavat koronottoon perustuvaa maailman pankkia ja IMF:ää? (International monetary fund) ? [5] Harjoittamalla sellaista riistoa ihmisiä kohtaan nämä ihmiset todella toivovat, että voisivat elää tuhat vuotta. He ovat elämän rakastajia. Koraanissa Allaah käskee profeettaansa varoittamaan sellaisia ihmisiä:
”Sano (heille) : ”Varmasti kuolema, jota pakenette, tulee varmasti kohtaamaan teidät. Sitten teidän lähetetään takaisin (Allaahin luokse), Hänen, joka tietää kaiken näkemättömän ja nähdyn, ja Hän tulee kertomaan teille, mitä teillä oli tapana tehdä.” (Suurat Al-Jumu’a 62:8)
Kuolema tulee todellakin katkaisemaan tämän elämän intohimot ja ilot, kuten Allaahin lähettiläs (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) kuvaili: ”…Intohimojen tuhoaja” [6] Ja mikä voi olla sen väärennetympi intohimo, kuin näiden ihmisten halu elää ikuisesti tämän maan päällä. Kuinka siis islaam kohtaa tämän todellisuuden? Muslimeina lähettiläämme (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) on kertonut meille, että tämä maailma on ohimenevä vaihe. Profeetta (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) sanoi: ”Eläkää tässä maailmassa niin kuin olisitte muukalaisia tai matkustajia.” [7] Tämä maailma ei ole asuinsija tai sijoituspaikka, johon voisimme kerätä kaikki mahdolliset huvitukset ja tehdä suunnitelmia pysyvästä asumisesta. Pikemminkin sen tulisi olla kuin pitkä matka, jonka varrelta keräämme kaiken sen mitä tarvitsemme määränpäässämme. Määränpäämme ollen tuonpuoleinen ja kuoleman ollen matkamme pää. Allaah sanoo:
”Todellakin tuonpuoleisen koti on todellinen elämä, jospa he vain tietäisivät.” (Suurat Al-’Ankabuut 29:64).
Profeetta (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) sanoi myös: “Tämä maailma verrattuna tulevaan maailmaan on kuin yksi teistä laittaisi sormensa mereen. Harkitkoon hän minkä kanssa se tulee takaisin.” [8]. Joten muslimi ei näe kuolemaa jonakin epäluonnollisena asiana, jota tulisi välttää. Paremminkin sitä pidetään väistämättömänä asiana, jonka pitää tapahtua, kuten Allaah sanoo:
”Missä ikinä olettekaan, on kuolema saavuttava teidät, vaikkapa olisitte korkeissa ja vahvoissa torneissa.” (Suurat An-Nisaa 4:78)
Kuolemaan ei ole parannusta. Parannus syöpään on olemassa, parannus AIDSiin on olemassa ja parannus jokaiseen muuhun sairauteen on olemassa, mutta ei kuolemaan. Allaahin lähettiläs sanoi: ” Allaah ei ole luonut sairautta paitsi niin, että Hän loi sille myös parannuksen, paitsi yhteen sairauteen… vanhuuteen.” [9,10]. Niinpä muslimeina me yritämme elää elämämme parhaamme mukaan niiden jumalallisten käskyjen mukaisesti, jotka islaam on meille asettanut. Tekemällä näin me pyrimme kuolemaan islaamin tilassa, kuten Allaah on sanonut meille:
”Oi te, jotka uskotte, pelätkää Allaahia niin kuin Häntä tulee pelätä, älkääkä kuolko muuten kuin islaamin tilassa.” (Suurat Aal-’Imraan 3:102)
Kuolemalla islaamin tilassa ihminen kuolee viimeisen kerran. Kuollessaan uskoen muuhun kuin islaamiin, ihminen kuolee viimeisen kerran. Ero näiden kahden välillä on, että toinen heistä tulee elämään onnellisena, kun taas toinen tulee kärsimään ja tuntemaan tuskaa ikuisesti. Sellainen on Allaahin oikeus, että hän sallii niiden, jotka palvoivat häntä vilpittömästi ja oikein, kulkea läpi tämän kuoleman prosessin vain kerran. Tämän jälkeen Hän sallii valittujen palvelijoidensa mennä paratiisiin, paikkaan, jossa:
”Siinä he eivät tule enää maistamaan kuolemaa, paitsi ensimmäisen kuoleman (tässä maailmassa), ja Hän tulee säästämään heidät roihuavan tulen rangaistukselta.” (Suurat Al- Jaathija 45:56)
USKON JA EPÄUSKON VÄLISSÄ
Joka päivä maailma todistaa tuhansia kuolemia. Maissa kuten Saudi-Arabiassa kuolema on tavallinen ilmiö ja hautajaisrukouksia rukoillaan päivittäin moskeijoissa. Samaten läntisessä maailmassa kuolemia esiintyy hyvin usein. Se mitä pitää kuitenkin ymmärtää on, että uskovan kuolema ja uskottoman kuolema eivät ole kaksi samaa asiaa. Kuulet niin monien ihmisten sanovan: ”hän kuoli niin rauhallisesti” puhuessaan uskottomasta. Mutta tässä täytyy todella kysyä: ”Mistä sinä sen tiedät?” Olivatko nämä tietämättömät ihmiset läsnä, kun henkilön sielu otettiin pois kuoleman hetkellä? Eivät tietenkään olleet. Sellaiset lausunnot osoittavat selvästi, kuinka eksyksiin ihmiskunta on joutunut. Koraanissa Allaah kuvailee uskottomina kuolleiden ihmisten tilannetta:
”Ja jos voisitte nähdä, kuinka enkelit ottavat uskottomina kuolleiden sielut pois (kuolemassa), he sivaltavat heidän kasvojaan ja selkiään sanoen ; ’Maistakaa roihuavan tulen rangaistusta. Tämä johtuu siitä, mitä kätesi ovat lähettäneet edellesi. Ja totisesti Allaah ei ole epäoikeudenmukainen palvelijoitaan kohtaan.” (Suurat Al-Anfaal 8:50- 51)
Joka tapauksessa ja huolimatta näistä selkeistä esimerkeistä siitä, mitä tulee tapahtumaan uskottomille kuoleman jälkeen, olemme huomanneet joidenkin muslimien ajattelevan toisin. Viimeisten puolentoista vuoden aikana länsi on ollut todistamassa monien tunnettujen ihmistensä äkillistä kuolemaa. Gianni Versace, äiti Teresa ja prinsessa Diana ovat olleet joitakin kaikkein tunnetuimpia niistä, jotka ovat kuolleet hiljattain. Kaikki nämä ihmiset olivat selkeästi ei-muslimeja ja he kuolivat tässä tilassa. Gianni Versace oli tunnettu homoseksuaali, joka ei luultavasti koskaan ole uskonut jumalaan. Niin pahoja olivat hänen tekonsa, että Allaah päätti hänen päivänsä toisen psykoottisen homoseksuaalin käsissä. Kristityt ovat tervehtineet Äiti Teresaa nykypäivän pyhimyksenä, kuten ovat tehneet myös muslimit ja monet muut. Vaikka olikin totta, että hän auttoi monia orpoja Kalkutassa, Intiassa [11], on myös totta, että hän kuoli palvoen muuta kuin Allaahia, eli Jeesusta ja hänen äitiään Mariaa, mikä on todellakin inhottava rikos. [12]
Mitä Dianaan, Walesin prinsessaan tulee, niin hän on vastaanottanut mitä suurimman määrän ylistystä tietämättömiltä ja moderneilta muslimeilta. Vain siksi, että hän harrasti avioliiton ulkopuolista seksiä muslimin kanssa, muslimit ovat alkaneet väittää, että hän kuoli muslimina! Toiset menivät jopa sellaisiin äärimmäisyyksiin, että sanoivat julkisesti tv:ssä, että hänet oli määrätty paratiisiin!! Totuus on kuitenkin, että hän yllämainitun lisäksi kuoli ei-muslimina. Ei ole olemassa mitään konkreettista todistusta siitä, että hän olisi hyväksynyt islaamin. Niinpä meidän muslimeina täytyy pidättäytyä ylistämästä niitä, jotka selkeästi kuolivat muussa kuin islaamin uskossa; koska silloin, kun ihminen kuolee muussa kuin islaamissa, niin meidän pitäisi pelätä kuolemista siinä samaisessa tilassa, ja pyytää Allaahilta, ettei sellaista tapahtuisi meille. Ero uskovan ja uskottoman kuoleman välillä on tehty selväksi, kun profeetta (salla Allaahu ’alaihi wa sallam) sanoi: ” …kun kuoleman hetki koittaa uskovalle, hän saa hyviä uutisia Allaahin mieltymyksestä häneen ja Hänen siunauksestaan hänelle. Siksi hän rakastaa Allaahin tapaamista, ja Allaah rakastaa hänen tapaamistaan. Mutta kun kuoleman hetki koittaa uskottomalle, hän saa pahoja uutisia Allaahin kidutuksesta ja Hänen vastapalveluksensa, jossa mikään ei ole hänelle vihattavampaa kuin se, mikä hänellä on edessä. Siksi hän vihaa Allaahin tapaamista, ja Allaah vihaa hänen tapaamistaan.” [13]
Koraanissa Allaah kuvailee uskottoman lausuntoa kuoleman hetkellä, Hän sanoo:”Kunnes kuolema tulee yhdelle heistä (jotka asettavat Allaahille kumppaneita), hän sanoo: ” Oi Herrani, lähetä minut takaisin niin, että voin tehdä hyviä töitä siinä, mitä olen jättänyt jälkeeni.” Ei! Se on vain hänen lausumansa sana ja hänen takanaan on barzakh siihen päivään saakka, kunnes hänet nostetaan kuolleista.” (Suurat Al-Mu’minuun 23:99-100)
Se este, johon tässä viitataan on haudan koettelemus, johon ihmiset joutuvat ennen tuomiopäivää. [14] Epäuskovalle ja syntiselle muslimille sellainen koettelemus tulee olemaan hyvin raskas. Oikeamieliselle muslimille se ei tule olemaan niin vaikea. Profeetta (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) sanoi: ”Kun kuollut on laskettu hautaansa, kaksi mustaa, sinisilmäistä enkeliä tulee hänen luokseen. Toisen nimi on Al-Munkar ja toisen An-Nakiir…” [15]. Nämä kaksi enkeliä hoitavat haudan koettelemusta eivätkä epäröi pannessaan täytäntöön Allaahin määräyksiä. Hiljattain myös eräs kuuluisa läntinen henkilö, Frank Sinatra, kohtasi kuolemansa. Sinatra tunnettiin Hollywoodissa nimellä ” siniset silmät”. Ilman epäilystäkään, ”vanhat siniset silmät” Frank Sinatra joka kuoli uskottomana, kohtaa parhaillaan sinisilmäiset Munkarin ja Nakiirin. Selkärankaa puistattava ajatus..
Kuoleman todellisuus tulee asettaa vakaasti sydämiimme ja mieliimme. Se on todellisuus, jonka saatamme joutua kohtaamaan koska tahansa. Saatamme lähteä tästä maailmasta syödessämme lounasta. Kenties me jätämme tämän maailman ollessamme keskellä rukousta. Ehkä emme enää milloinkaan herää mentyämme nukkumaan tänä yönä. Siksi kuulkaamme ihmiskunnan viimeisen lähettilään Muhammadin (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) sanoja: ”Jos selviydytte iltaan asti, älkää odottako olevanne enää elossa aamulla, ja jos selviätte aamuun asti, älkää olettako elävänne enää illalla. ” [16] Maailma on rajallinen ja sillä on loppunsa; ja sen loppu tulee. Me olemme rajallisia ja tulemme kuolemaan; ja tämä kuolema tulee varmasti…
Oikeamieliset tulevat kuolemaan ja pahantekijät tulevat kuolemaan…
Sotilaat jotka taistelevat jihaadissa tulevat kuolemaan, kuten myös ne, jotka jäävät kotiin…
Ne, jotka ovat kiireisiä oikeassa uskossa tulevat kuolemaan ja ne, jotka pitävät ihmisiä orjinaan, tulevat kuolemaan…
Rohkea, joka torjuu epäoikeudenmukaisuuden, tulee kuolemaan, ja pelkurit, jotka yrittävät roikkua kiinni tässä elämässä hinnalla millä hyvänsä tulevat kuolemaan…
Ihmiset, jotka ovat huolellisia ja joilla on korkeat päämäärät tulevat kuolemaan, ja heikot ihmiset, jotka elävät halvoista huvituksista tulevat kuolemaan…
”jokainen sielu tulee maistamaan kuolemaa” (Suurat Aal-’Imraan 3:185)
Loppuviitteet:
[1] Kun joku kuolee lännessä näinä päivinä, hautajaisten jälkeen on tapana pitää pienet juhlat!
[2] Viikatemies on kuoleman symbooli, joka esiintyy tarot- korteissa, tarinoissa ja leikeissä.
[3] Michael Jackson on erittäin tunnettu halustaan elää ikuisesti, ja on julkisesti esittänyt tämän toiveen.
[4] Viime aikoina juutalaiset ovat juhlineet suurella innolla Isossa Britanniassa ja muualla 50- vuotista Israelin valtion perustamista. Jotenkin on erityisen merkillepantavaa, että läntinen maailma jokseenkin ohittaa kaiken sen sorron jota juutalaiset ovat harjoittaneet palestiinalaisia muslimeja kohtaan, koska heidän (juutalaisten) haluna on elää ja hallita Palestiinan maaperällä. Jos kukaan nostaa sellaisia vastalauseita juutalaisten toimille, hänet leimataan välittömästi antisemiitiksi. (Huomaa ulkoministerimme Tuomiojan saamat nuhteet ja kyselyt hänen neutraaleista kommenteistaan…)
[5] Juutalaiset ovat heitä, jotka hallitsevat rahoituslaitoksia, jotka ovat tuhonneet monia kolmannen maailman kansoista (erityisesti Afrikassa) valtavien korkoihin sidottujen lainojensa kautta, joita he ovat antaneet näille kansoille. (Huom. viimeaikaiset tapahtumat Lat. Amerikassa) Monet näistä kansoista ovat edelleen maksamassa pois näitä lainojaan, jotka jatkuvasti kasvavat.
[6] Autenttinen, raportoinut Tirmidii
[7] Raportoinut al-Bukhaarii – englanninkielinen painos osa.8, s.284, no.425.
[8] Raportoinut Muslim – engl. painos osa 4, s. 1486, no. 6843.
[9] Allaahin lähettiläs (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) tarkoitti, että mikään ei voisi parantaa vanhuutta ja että kuolema on väistämätön.
[10] Autenttinen – raportoinut Tirmidii
[11] Allaah sanoo koraanissa: ” Sano (Oi Muhammad) ; ”Kerronko teille, ketkä on suurimpia häviäjiä koskien heidän tekojaan? Niitä ovat ne, joiden teot ovat menneet hukkaan tässä maailmassa, vaikka he luulivat hankkivansa hyvää teoillaan. Ne ovat niitä, jotka kielsivät Herransa merkit ja Hänen tapaamisensa. Siksi heidän työnsä on turhaa, ja tuomiopäivänä Me emme tule antamaan niille mitään painoa.” (Suurat Al-Kahf 18: 103-105). Ei ole merkitystä sillä, kuinka monta orpoa tämä nainen auttoi, koska hän selkeästi kielsi Allaahin merkit; koraanin ja Muhammadin (salla Allaahu ’aleihi wa sallam).
[12] On hämmästyttävää ajatella, että kun tämä suuri polyteisti tuli Albaaniasta, niin Allaah on nostanut yhden suurimmista yksijumalaisista ja islaamin oppineista, Sheikh Naasir Eddiin Al-Albaaniin myös samasta maasta.
[13] Raportoinut al-Bukhaarii – engl.painos osa 8, s. 339, no. 514.
[14] In shaa Allaah, tätä tullaan käsittelemään myöhemmässä artikkelissa.
[15] Autenttinen – raportoinut Tirmidii.
[16] Raportoinut al-Bukhaarii – engl. kiel. painos, osa 8, s.248- 5, no. 425.