Minulta kysytään usein miksi minusta tuli muslimi. En voi vastata muuten kuin sanomalla, etten tiedä tarkasti sitä hetkeä, jolloin islaamin totuus valkesi minulle. Tuntuu kuin olisin aina ollut muslimi. Tämä ei ole niinkään kummallista jos muistaa, että islaam on se luonnollinen uskonto jonka lapsi valitsisi, jos hänet jätettäisiin itsekseen. Kuten eräs länsimainen kriitikko kerran selitti asiaa: ’islaam on terveen järjen uskonto.’
Mitä enemmän luin ja opiskelin, sitä varmemmaksi tulin, että islaam on kaikkein käytännöllisin uskonto, ja kykenee parhaiten ratkaisemaan maailman monet hämmentävät ongelmat, sekä tuomaan ihmiskunnalle rauhan ja onnen. Sen jälkeen en ole koskaan epäröinyt uskossani, ettei ole kuin yksi Jumala [kääntäjän kommentti: ei ole muuta ylistämisen arvoista Jumalaa kuin Allaah]; että Mooses, Jeesus, Muhammad ja muut ennen heitä (rauha olkoon heille kaikille) olivat profeettoja, jumalallisen inspiraation saaneita, ja, ettemme ole syntyneet syntisenä, ettemme tarvitse mitään pelastusta, ettemme tarvitse ketään välittäjää itsemme ja Jumalan välille, jota voimme lähestyä milloin vain, eikä kukaan voi puhua meidän puolestamme, ei edes Muhammad tai Jeesus [paitsi jos Jumala niin tahtoo], ja pelastuksemme riippuu pitkälti itsestämme ja teoistamme.
`Islaam’ -sana tarkoittaa Jumalalle alistumista. Se tarkoittaa myös rauhaa. Muslimi on se, joka on ’yhteisymmärryksessä tämän maailman tekijän päätösten kanssa’, hän, joka on tehnyt rauhan Jumalan ja Hänen luotujensa kanssa.
Islaam perustuu kahteen perustotuuteen: (a) Jumalan ykseys ja (b) miehen veljeys, ja se on täysin vapaa teologisista dogma-rasituksista. Ennen kaikkea se on positiivinen usko. Hajjin vaikutusta ei voi liioitella. Olla osana valtavaa joukkoa, joka on kerääntynyt yhteen maailman joka kolkasta, tätä pyhää tapahtumaa varten ja pyhälle paikalle, ja liittyä yhteen tämän valtavan ihmismassan kanssa, kaikessa nöyryydessä, Jumalaa ylistäen, on kuin oma tajunta kohtaisi täyden islaamilaisen ihanteen, on olla etuoikeutettu osallistumaan yhteen sielua inspiroivampaan kokemukseen mitä on koskaan tarjottu ihmiskunnalle. Vierailla islaamin syntymäpaikalla, tallata Profeetan pyhää maata, jolla hän taisteli kutsuakseen harhassa olevaa ihmiskuntaa Jumalaa päin, on kuin eläisi uudestaan nuo Muhammadin pitkän uurastuksen ja kärsimysten muistot mahtavien marttyyriuhrauksien vuosilta, on kuin oma sielu hehkuisi sitä taivaallista liekkiä, joka valaisi koko maan. Mutta tämä ei ole kaikki. Ennen kaikkea hajj, yhdistää muslimit. Jos on mitään, joka yhdistää islaamin erilliset voimat ja kyllästää heidät keskenäisellä sympatialla, niin se on pyhiinvaellus. Se antaa heille keskeisen pisteen, johon he rientävät maailman joka kolkasta. Se luo heille vuosittaisen tapahtuman, jonka ympärillä tavata ja tutustua toisiinsa, vaihtaa mielipiteitä ja verrata kokemuksia ja yhdistää erinäiset voimansa yhtä hyvää varten. Välimatkat unohdetaan. Eri lahkot pannaan syrjään. Rotu- ja väri erot lopettavat olemassaolonsa tässä uskon veljeskunnassa, joka yhdistää kaikki muslimit yhteen suureen veljeskuntaan ja tekee heistä tietoisia siitä mahtavasta perinnöstä, joka on heidän.