Lähde: Silsilat al-hudaa wa an-nuur – Johdatuksen ja valon sarja –kasetti nro 247.
Sheikh al-Albaanii (rahimahu Allaah) selventää niitä ehtoja, jotka tekevät henkilöstä matkailijan ja mainitsee useita mainioita esimerkkejä, jotka ovat hyvin tärkeitä tietää koska ne auttavat määrittelemään milloin henkilön pitäisi lyhentää rukoukset.
“Asia, (että henkilöä pidetään matkailijana) ymmärrykseni mukaan, ei riipu siitä ylitetäänkö (joku) määritelty etäisyys niin paljon kuin se riippuu kahdesta asiasta, joiden perustana on aikomus, ja toinen on kaupungin/maan jättäminen. Joten jos (jollain henkilöllä) on aikomus matkustaa ja hän jättää tietyn kaupungin/maan, matkustusta koskevia sääntöjä voidaan soveltaa (häneen) ja sen jälkeen hän ei katso ylittämäänsä etäisyyttä, olkoon se pitkä tai lyhyt. Mitä tulee siihen jos keskeinen periaate ei ole läsnä, joka on aikomus, silloin tämä (henkilö), joka jätti (kaupungin/maan) ei ole matkailija vaikka hän ylittikin pitkän etäisyyden tai enemmän tai vähemmän, koska matkustaminen on yksi niistä säännöistä, jotka riippuvat tästä hadiithista, josta jotkut islaamin oppineet ovat sanoneet, että se on islaamin kolmasosa: ’Tekojen palkkiot riippuvat aikomuksista ja jokainen henkilö saa palkkion aikomuksensa mukaan.’ Ja totuus on, että tämä on hyvin arka kysymys, jonka suhteen oppineiden näkemykset ovat olleen erilaisia eivätkä he saavuttaneet täyttä yksimielisyyttä siten, että joku voisi sanoa: ’Tämä on totuus, se on täysin itsestäänselvää…’ Kukaan ei voi sanoa näin, mutta hän voi vain sanoa: ’Valitsin sen ja sen.’
Näin ollen valitsin – mitä ymmärsin Ibn Taymiyyah’n (rahimahu Allaah) tutkielmasta tämän asian suhteen. Hänellä on erityinen tutkielma matkustamisen säännöistä. Hän löysi todellakin erittäin loistavan esimerkin, josta tutkija ja tiedon opiskelija ymmärtävät, että matkustamisella ei ole mitään tekemistä pitkän etäisyyden ylittämisellä enemmän kuin lyhyen matkan ylittämisellä. Mitä tulee sen sanomiseen, että sillä ei ole mitään tekemistä lyhyen etäisyyden ylittämisellä, luulen, että tämä ei ole väittelyn paikka koska (Allaahin) lähettiläältä (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) on vahvistettu, että hänellä (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) oli tapana lähteä al-Medinasta al-Baqiin (hautausmaalle). Sitten hänellä (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) oli tapana tervehtiä heitä (kuolleita) salaamilla, sitten palata. Hänellä (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) oli tapana mennä ulos marttyyrien luokse Uhudiin. Hänellä (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) oli tapana tervehtiä heitä salaamilla, sitten palata. Hän (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) ei pitänyt itseään matkailijana vaikka hän (salla Allaahu ’aleihi wa sallam) jättikin kaupungin. Ja sen vastakohta (myös) –jos hän ylitti pitkän etäisyyden, se ei tarkoita, että hänestä tuli matkailija vain sen vuoksi, että hän matkusti tämän etäisyyden.
(Ibn Taymiyyah’n) löytämä esimerkki on seuraava. Hän oli kotoisin Damaskuksesta kuten minä, ja Damaskuksen ympärillä on tunnettuja kaupunkeja, joten hän löysi esimerkin eräästä kaupungista, joka tunnetaan tähän päivään asti Dumana. Hän sanoi, jos joku mies, joka etsi riistaa lähti Damaskuksesta Dumaan (joka on) 15 km (päässä) – ei ole epäilystäkään, että tällaisen etäisyyden (ylittämistä pidetään) matkustamisena tapamme mukaan jos keskeinen ehto on olemassa, joka on matkustamisen aikomus – (Ibn Taymiyyah) sanoo, että tätä miestä ei pidetä matkailijana, koska hän lähti metsästämään palatakseen sen jälkeen. Mutta mitä tapahtui oli, että hän ei löytänyt etsimäänsä riistaa joten hän jatkoi matkaansa ja jatkoi ja jatkoi ja seurasi tietä ja saavutti minkä? – Aleppon. Ja Aleppon ja Damaskuksen välillä on noin 400 km nykyisin autolla. (Ibn Taymiyyah) sanoo, että tämä (mies) ei ole matkailija – vaikka hän ylittikin monta matkailijan etäisyyttä, ei pelkästään yhtä etäisyyttä – koska ensimmäinen ehto, joka on matkustamisen aikomus – ei ollut läsnä tässä henkilössä. Näin ollen voimme sanoa, että autoilija joka lähtee aamulla aikaisin ’Ammaanista esimerkiksi saavuttakseen Ma’aanin (sitten) al-’Aqaban [kaikki kaupunkeja Jordaniassa], palaten illaksi, ei ole matkailija koska hän on jatkuvan matkustamisen tilassa johtuen työstään vaikka hän aikookin vain suorittaa tämän työn ansaitakseen elantonsa.
Näin ollen, matkustamisen aiheeseen liittyen meidän tulee huomioida keskeinen ehto, joka on aikomus. Ja se, että otamme huomioon tämän aikomuksen, sääntö on erilainen kahdelle henkilölle jotka ylittävät saman etäisyyden, mutta yksi heistä on matkailija ja toista ei pidetä matkailijana johtuen erosta heidän aikomuksissaan. Ja tällä tavalla ilmaantuu myös määräyksiä liittyen oleskelun sääntöön eli oleskeluun, joka on suunniteltu tietyksi ajaksi. (Esimerkiksi), kaksi miestä jättivät jonkun kaupungin, kummatkin matkailijoina, (sitten) he saapuivat toiseen kaupunkiin. Heistä yhden oleskelu on matkailijan oleskelua (mutta) toinen on asukas. Miksi? Koska (tällä toisella miehellä) on toinen vaimo siellä, joten hän (menee) yhdeltä vaimolta (toiselle) vaimolle. Näin ollen, koska hänellä on siellä vaimo, joka tukee häntä, tarjoaa hänelle kodin ja järjestää hänen oleskelunsa häntä varten, hän ottaa toisen määräyksen kuin seuralaisensa koska tilanne on joillain tavoin erilainen.
Näin ollen opimme erään hyvin tärkeän johtopäätöksen, joka on, että matkustamista koskevat oikeat säännöt ovat erilaisia henkilöstä toiseen. Joten emme valitse jollekin henkilölle toisen (henkilön) sääntöä, ja sama päinvastoin.”