Lähde: Madaarij as-Saalikiin 3.vol. sivut 139-140.
Joillain vanhemmilla seuralaisillamme oli tapana sanoa,
Toivomme, että voisimme kohdella ystäviämme ja seuralaisiamme tavalla, jolla hän (Ibn Taymiyyah) kohteli vihollisiaan ja vastustajiaan. Emme koskaan nähneet hänen rukoilevan yhtäkään vihollistaan vastaan, pikemminkin, hänellä oli tapana rukoilla heidän puolestaan.
Eräänä päivänä minä (Ibn al-Qayyim) menin antaakseni hänelle yhden hänen suurimman vihollisensa kuoleman ilouutisen, joka oli heistä rajuin vihassa ja hänen (Ibn Taymiyyah’n) vahingoittamisessaan. Hän (Ibn Taymiyyah) moitti ja nuhteli minua ja sanoi al-istirjaa’ (Allaahille kuulumme ja Hänen luokseen palaamme -lausunnon). Sitten hän nousi ylös ja meni välittömästi hänen taloonsa esittääkseen surunvalittelunsa, ja sanoi heille,
“Olen teitä varten hänen paikallaan, ja älköön olko yhtäkään asiaa, jossa olette avun tarpeessa paitsi, että minä autan teitä siinä.”
Joten he olivat hyvin tyytyväisiä tähän ja rukoilivat hänen (Ibn Taymiyyah) puolestaan ja ajattelivat, että hänellä oli hyvin upea ja jalo luonne. Olkoon Allaah armollinen hänelle ja tyytyväinen häneen.