Lähde: Al-Fataawaa as-Shar’ijja fii al-Qadhaajaa Al-‘Asrijja, Fataawaa al-‘Ulamaa fii Hukm al-Tafjiraat wa al-Mudhaaharaat wa al-Irtijaalaat.
Mitä tulee ihmisten väitteeseen, että päämäärä oikeuttaa keinot, niin tämä on väärin ja se ei ole islaamilaisesta lainsäädännöstämme. Päinvastoin lainsäädännössä keinoilla on erityiset sääntönsä ja sillä ehdolla, että ne ovat alusta asti sallittuja. Jos keino on kielletty, kuten jos henkilö juo alkoholia lääketieteellisistä syistä niin vaikka siitä voikin olla apua niin se on silti kiellettyä. Näin ollen voi olla, että kaikilla keinoilla ei ole samaa sääntöä kuin lopputuloksella. Pikemminkin keinojen pitää olla itsessään sallittuja.
Asia ei myöskään ole aina niin, että (Allaahin) palvelija voi olettaa, että koska jotkut keinot ovat menestyksekkäitä niin hän voi sen vuoksi käyttää niitä. Esimerkkinä tästä on poliittiset mielenosoitukset. Esimerkiksi, jos suuri ihmisryhmä tulee ja sanoo, ”Jos järjestämme mielenosoituksen niin tämä painostaa johtajaa ja sen seurauksena hänen pitää muuttaa tilannetta ja korjata se. Päämäärä oikeuttaa keinot.” Sanomme, että tämä on täysin väärin koska keino itsessään on kielletty. Näiden tekoja alkuperä, vaikka päämäärä voikin olla vilpitön ja tarpeellinen, on silti kielletty. Aivan kuten henkilö joka käyttää kiellettyä ainetta jotain parannusta varten. Näin ollen on olemassa monia keinoja ja metodeja joita jonkun äly voi keksiä, silti voi olla, että lopputulos ei oikeuta niitä. Joten tämä on varmasti väärä periaate.
Keinon pitää olla alkuperältään sallittu ja silloin lopputuloksen sääntöä sovelletaan siihen. Jos lopputulos voidaan sallia niin keino voidaan sallia. Jos se on pakollinen niin myös keino on pakollinen.