Lähde: Zaad al-Ma’aad (3/97-98).
Imaam Ibn al-Qayyim sanoi upeassa kirjassaan Zaad al-Ma’aad keskusteltuaan hunajan hyödyistä liittyen mieheen jota lähettiläs (’aleihi as-salaat wa as-Salaam) neuvoi hoitamaan vatsansa sairautta hunajalla:
”Hänen (salla Allaahu ‘aleihi wa sallam) lääketieteensä ei ole kuten lääkäreiden lääketiede koska profeetan (salla Allaahu ‘aleihi wa sallam) lääketiede on varmaa, lopullista, peräisin (jumalallisesta) ilmoituksesta, profetuuden lyhdystä, ja järjen täydellisyydestä. Mitä tulee toisten lääketieteeseen niin siitä suurin osa on arvelua, olettamusta ja kokeilua.
Mitä tulee hyödyn puutteeseen monille sairaista profeetallisesta lääketieteestä, sitä ei pidä hylätä koska vain ne hyötyvät siitä jotka hyväksyvät sen täysin sydämin, uskovat lujasti sen kykyyn parantaa, ja hyväksyvät sen täydellisesti uskon ja alistumisen kautta. Jos tätä koraania, joka on sen parannus siihen mitä on sydämissä, ei hyväksytä tällaisella hyväksynnällä niin sydänten parannusta ei saavuteta sen hoidoilla. Pikemminkin se vain lisää tekopyhien pahuutta ja heidän sairauttaan. Ja niin ollen mikä on ruumista koskevan lääketieteen asema sen suhteen? Profeetallinen lääketiede ei sovi paitsi terveille ruumiille, aivan kuten koraani ei sovi paitsi hyville sieluille ja eläville sydämille. Se, että ihmiset kääntyvät pois profeetallisesta lääketieteestä (ruumiillisten asioiden suhteen) on näin ollen sama kuin se, että he kääntyvät pois parannuksen tavoittelemisesta koraanista joka on todellakin hyödyllinen parannuskeino. Ja tämä ei johdu hoidon puuttellisuudesta vaan mielenlaadun alhaisuudesta ja sairastuneen sijainnin turmeluksesta ja siitä, että se ei hyväksy kykyä parantaa… ja Allaah on Se, joka suo menestyksen.”
Tästä Ibn al-Qayyimin lausunnosta voi poimia joitain suuria seikkoja jotka liittyvät sairauden ja parannuksen luonteeseen ja uskon ja ennakoinnin rooliin parannuksessa ja hoitokeinossa ja muiden lääketieteiden teoreettiseen luontoon, ja ehtoihin joita vaaditaan parannuksen ja hoitokeinon saavuttamisessa.