Lähde: Sifatu as-Safwa 2.vol., s.501.
’Aamir ibn Aslam al-Baahili (rahimahu Allaah) kertoo seuraavan isältään:
Meillä oli paikkakunnallamme eräs naapuri, jonka nimi oli Huneida (rahimahu Allaah). Kun yön kolmannes tai puolikas oli mennyt ohi, hänellä oli tapana nousta ja herättää miehensä, lapsensa ja palvelijansa sanoen, ”Nouskaa, suorittakaa wuduu ja ryhtykää rukoilemaan (salaat)”. Miellytte siihen pian (ja arvostatte sitä) mitä sanon.” Tällä tavalla Huneida (rahimahu Allaah) jatkoi heidän herättämistään tahajjud salaat’ia varten kunnes hän kuoli.
Hänen kuolemansa jälkeen hänen aviomiehellään oli uni yhtenä yönä, jossa hänelle sanottiin, ”Jos haluat liittyä hänen seuraansa djannassa niin jatka hänen toimintaansa hänen talonsa parissa (talon herättämistä tahajjudia varten).” Nähtyään tämän unen, hänen aviomiehensä rupesi herättämään taloa kuten hänen edesmenneellä vaimollaan oli tapana, kunnes myös hän kuoli.
Hänen kuolemansa jälkeen, hänen vanhimmalla pojallaan oli uni, jossa hänelle sanottiin, ”Jos haluat liittyä vanhempiesi seuraan heidän tasollaan djannassa, niin jatka heidän toimintaansa talon parissa (talon herättämistä tahajjudia varten).” Vanhin poika rupesi näin ollen herättämään taloa kuten hänen vanhemmillaan oli tapana, kunnes hän kuoli.
Sen perusteella, että tämä talo oli sellainen, joka oli täsmällinen tahajjud salaat’n suhteen, heidät tunnettiin nimellä ’qawwaamiin’ (ne jotka olivat täsmällisiä tahajjudin suhteen).