Nunnat näyttivät niin puhtailta ja tyylikkäiltä valkoisissa tärkkiasuissaan. He näyttivät jokaisen luokkahuoneen seinällä riippuvien kuvien pyhimyksiltä ja unelmoin päivästä jolloin voisin olla heidän kaltaisensa. Olin toinen kahdesta tytöstä, jotka saivat erinomaisia numeroita lukuvuoden lopussa ja meiltä kysyttiin haluaisimmeko opiskella uskontoa. He luulivat meidän olevan hurskaita ikäiseksemme, koska meitä miellytti viettää tuntikausia kirkon sisällä. He eivät ajatelleet, että kirkon sisällä oli hämärää ja kylmää ja se oli tervetullut helpotus Afrikan kuumalta auringolta.
En voinut odottaa kertoakseni isälleni, joka yllätyksekseni vastasi, “ei varmasti!” Hän ei halunnut sen kaltaista elämää yhdelle tyttäristään, ilman aviomiestä ja lapsia. Hän ilmoitti minut oppilaaksi erääseen toiseen kouluun, joka aikaisemmin oli hyväksynyt vain poikia. Minun lisäkseni Burundin Roomalaiskatolisen lähetystyön koulussa oli yksi tyttö.
Tässä koulussa viettämäni vuodet tekivät minusta melko kovan koska kilpailin yksin poikia vastaan. Nunnilla oli tapana käyttää liiallista voimaa kurinpitoasioissa. Sillä, että olimme kaikki murrosikäisiä oli ehkä paljon sen kanssa tekemistä. Silti, se ei tuntunut kovin kristityltä tavalta toimia.
Olin kiinnostunut uskonnosta ja loistin kielten opiskelussa ja hyväksyin täyden stipendin erääseen yliopistoon Kamerunissa valmistuttuani lukiosta. Taas, ainoana naisena kirjoittauduin opiskelijaksi teologian yliopistoon. En ollut varma mihin päätyisin sen kanssa mutta vähän ajan kuluttua hallinto anoi stipendiä samasta teologian yliopistosta mutta Belgiasta. Siellä oppisin miten olla kirkkoherra roomalaiskatolisessa kirkossa.
Kykyni kielissä auttoivat minua melkoisesti ja se, että hallitsin joitakin afrikkalaisia murteita kiinnitti huomioni lähetyssaarnaajan työhön.
Vuosien saatossa rupesin näkemään teologian tasojen läpi ja löysin heidän oppiensa pinnallisuuden; en ollut yksin nähdessäni monia ristiriitoja uudessa ja vanhassa testamentissa. Sen oppiminen, että ”kolminaisuus” on mainittu vain kerran uudessa testamentissa oli yllätys mutta kun sain tietää, että se oli täysin vakiinnutettu Nicean Neuvostossa ja, että se ei ollut osa Jeesuksen oppeja, jotain mielessäni napsahti.
Meille näytettiin tiettyjä kirjoja, joita kutsutaan Gnostilaisiksi Kirjoiksi, joista meille kerrottiin, että ne olivat salattuja oppeja. Ymmärsin, että kirkko oli petollinen ja tämä oli häiritsevää. Miten voisin uskoa, että tämä oli, kuten he sanoivat, Jumalan Sanaa aasta ööhön:
Ne (juutalaiset ja kristityt), joille olemme Pyhän kirjan antanut, tuntevat sen yhtä hyvin, kuin he tuntevat omat poikansa, mutta osa heistä salaa totuuden vastoin parempaa tietoaan. Totuus tulee Herraltasi; siksi älä kuulu epäilijöiden joukkoon. (Al-Baqara, 2: 146-147)
Jatkoin silti opintojani jotta pystyisin auttamaan itseäni ja kansaani jonain päivänä:
Niiden kanssa, jotka ovat hajoittaneet uskontonsa ja muodostaneet lahkoja, ei sinulla (Muhammed) totisesti ole mitään tekemistä. Heidän asiansa kuuluu vain Jumalalle; kerran on Hän julistava heille heidän tekonsa. (Al An’aam 6:159)
Valmistuttuani yliopistosta otin vastaan toimen Nairobissa, Keniassa. Kirkko oli hyvin huolissaan, että tällaisessa asemassa oli afrikkalainen. Heillä oli monia ohjelmia naisia varten ja minä olin näiden ohjelmien vetäjä Maailman kirkkojen neuvoston suojeluksen alla. Käsittelin näyttelyiden, naisten projektien, lahjoittajien, työpajojen ja konferenssien eri aspekteja.
Minut lähetettiin paikalliseen toimistoon Togoon, koska he ovat pääasiallisesti ranskankielisiä, jota puhuin sujuvasti ja sen tyyppisiä projekteja, joita osasin käsitellä, sovellettiin siellä. Rupesin etsimään henkistä voimaa, joka oli kadoksissa elämässäni ja Togossa etsin kaikkien uskontojen läpi, joita harjoitettiin. Kun henkilö etsii totuutta monia asioita heitetään hänen polulleen.
Tässä osassa Afrikkaa monet ihmiset harjoittavat noituutta ja väittävät, että heillä on tietoa näkymättömästä ja oli ilmiselvää, että he vain varastivat ihmisten rahoja. Kenelläkään ei ole tietoa näkymättömästä paitsi Jumalalla.
Olin kohdannut paljon keskinkertaisuutta kirkossa ja samalla minulla oli muslimiystäviä, jotka olivat hyvin tyytyväisiä siitä tiedosta mikä heillä oli Jumalasta, jotka rukoilivat viisi kertaa päivässä ja joilla oli monia hyveitä. He uskoivat siihen mitä he sanoivat, päinvastoin kuin kirkossa, jossa toistat mitä sinulle on opetettu ilman että uskot siihen.
Minulle ei oltu koskaan opetettu mitään islaamista paitsi pinnallisen johdannon, joten luin paljon tästä uskonnosta.
En voi sanoa että islaamiin kääntyminen oli helppoa, se oli hyvin vaikeata. Mutta kun henkilö etsii totuutta niin ei ole mitään mahdollisuutta sen kieltämiseen.
Päätös oli myös hyvin vaikea taloudellisista syistä koska minulla oli yksi korkeimmin maksetuista ammateista jossa oli monia työsuhde-etuja.
Luovuin asemastani mainiten syyksi kääntymiseni ja menetin hetkessä työni ja palkkani, asunnon ja lääkinnälliset edut. Minusta tuli rutiköyhä yhdessä päivässä!
Perheeni ei pidä hijaabistani (se että peitän itseni säädyllisellä asulla) mutta he ihailevat islaamin moraalisia näkökulmia.
Autoin kasvattamaan veljeni ja sisareni ja he ovat minua paljon nuorempia, ja nyt sen näkeminen kuinka paljon he inhoavat minua on melkein sietämätöntä.
He tunsivat taloudellisen ahdingon yhtä nopeasti kuin minä eivätkä voi ymmärtää miksi tein tällaista. Mutta Allaahin armosta he myös tulevat löytämään islaamin totuuden, in shaa Allaah (jos Jumala haluaa).
Toivon ja rukoilen, että voin käyttää sitä tietoa, jonka kirkon kasvatus antoi minulle islaamin levittämiseen. Länsi-Afrikan henkinen ilmasto on kypsä islaamille ja siellä on monia tekemättömiä projekteja. Tämä on sitä, johon minut on koulutettu ja niin ollen tieni on suora ja kapea minulle nyt.