Lähde: Islamic Principles & Rules of Debate.
Mikä varmistaa mutkattoman ja hedelmällisen väittelyn on määrätietoinen totuuden etsintä, se, ettei anneta omien tai yleisön halujen hallita. Järkevän henkilön, muslimin tai ei-muslimin odotetaan etsivän totuutta ja välttävän virheitä vilpittömästi.
Suurin osa tunnetuista muslimioppineista olivat hyvin varovaisia tämän suhteen. Imaam as-Shaafi’iillä esimerkiksi oli tapana sanoa: “En koskaan puhunut jonkun kanssa mutta vilpittömästi toivoin, että Allaah pitäisi hänestä huolta, suojelisi häntä synneiltä ja rikoksilta ja johdattaisi häntä; enkä koskaan väitellyt jonkun kanssa mutta vilpittömästi toivoin, että saavuttaisimme totuuden, huolimatta siitä oliko hän tai minä se, joka ajattelisi sitä ensin.”
Imaam Abu Haamed al-Ghazaali sanoo myös tämän yhteydessä: “Yhteistyö totuuden etsimisessä kuuluu olennaisesti uskontoon, mutta vilpittömyyden totuuden etsinnässä voi erottaa tiettyjen ehtojen ja merkkien avulla. Ahkeraa totuuden etsijää voidaan verrata henkilöön, joka etsii kadotettua kameliaan. Hänelle olisi merkityksetöntä onko se hän tai joku toinen henkilö, joka löytäisi sen. Samoin vilpitön totuuden etsijä pitäisi kumppaniaan apuna pikemminkin kuin vastustajana, ja olisi hänelle kiitollinen jos hän johdattaisi hänet totuuteen.”
Toisessa kohdassa (1. osassa) ‘Al-Ihjaa’ –teosta, Imaam Abu Haamed al-Ghazaali sanoo: “Ylitsepursuava innostus on turmeltuneiden oppineiden merkki, vaikka heidän puolustamansa asia olisi totta. Osoittamalla liiallista innostusta totuutta kohtaan ja vihaa vastustajiaan kohtaan, nämä olisivat stimuloituja kostamaan ja reagoimaan samalla tavalla. Heidät yllytettäisiin puolustamaan vääryyttä ja olemaan uskollisia heille annettuun leimaan. Jos totuuden mestarit olisivat puhuneet heille ystävällisesti välttäen julkisuutta ja nöyryytystä niin he olisivat onnistuneet heidän puolelleen saamisessaan. Mutta sellaisenaan henkilöllä, joka nauttii korkeasta asemasta, on voimakkaasti taipumus varjella asemaansa vetämällä puoleensa seuraajia ja ainoa tapa siihen on kerskailla ja hyökätä tai solvata vastustajiaan.”
Lopuksi, väittely tulee hoitaa oikeudenmukaisesti ja rauhallisesti, näyttämättä innostusta tai raakuutta, ja tekemättä myönnytyksiä koskien mahdollisuutta totuuden löytämiseen. Väittelijöiden pitäisi välttää ilkeää väittelyä ja sanaleikkiä koska tällainen käytös myrkyttää ilmapiirin, herättää vihamielisiä asenteita ja voi hyvin loppua umpikujaan.